Hallitseva CHL-mestari JYP joutui pettymään karvaasti – "Me halusimme menestyä"

JYPin Merikivi pettynyt CHL-kauden päätökseen 1:24

JYPin tie CHL:ssä tyssäsi alkulohkoon, kun se hävisi Luganolle 0-1 lohkovaiheen viimeisessä ottelussa.

Otteluun lähdettiin kutkuttavista asetelmista, sillä voittajalle oli luvassa paikka CHL:n pudotuspeleissä. Lugano oli tiistaina etevämpi, joten viime kaudella CHL:n mestaruutta juhlineen JYPin ottelut kansainvälisissä kaukaloissa päättyivät tämän kauden osalta.

– Aika iso pettymys on. Me halusimme menestyä CHL:ssä, mutta nyt se loppui tähän. Saimme napakan kotipelin aikaiseksi, mutta ei vain saatu tehoja maalien muodossa irti tänään, JYPin päävalmentaja Merikivi summaa.

– Ei tullut maalia tänään ja ehkä vähän napakampia olisimme voineet maalin edessä olla. Tyydyimme vähän liukumaan maalin edestä pois, kun olisimme voineet pysähtyä ja olla valmiita seuraavaan kiekkoon.

Tappiosta huolimatta Merikivi oli erittäin tyytyväinen omiensa peliesitykseen. Karvaan pettymyksen analysointi on luvassa myöhemmin.

– Ihan pirteä meininki oli joukkueessa ja jätkät olivat täysillä tässä hetkessä kiinni. Istutaan hetki rauhassa alas. Pelissä oli paljon hyväänkin. Pidämme siitä kiinni ja viemme niitä heikompia osa-alueita eteenpäin, Merikivi päättää. 

Lugano kaataa JYPin Lapierren osumalla 1:16

Lue myös:

    Uusimmat