Hallitus antaa esityksensä muutoksista tartuntatautilakiin eduskunnalle torstaina, kertoi pääministeri Sanna Marin (sd.) MTV:n puheenjohtajatentissä.
Marin kertoi asiasta vastatessaan perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kritiikkiin siitä, että hallituksen olisi pitänyt johtaa koronatoimia syksyn aikana jämäkämmin.
– Kyllä poliittisen johtajuuden pitää tulla hallituksesta, koska monessa tapauksessa paikalliset viranomaiset ovat haluttomia ryhtymään ilmeisen epäsuosittuihin ja mahdollisesti virheellisiin toimenpiteisiin, jos niille ei ole korkealta tulevaa mandaattia, Halla-aho sanoi.
Marin muistutti, että monissa toimissa päätäntävalta on alueellisilla viranomaisilla, ja hallitus on toiminut lainsäädännön puitteissa.
– Mutta yhdyn kyllä siihen arvioon, että olisi hyvä, että tämänkaltaisessa tautitilanteessa meillä olisi sellainen tartuntatautilaki, joka antaisi enemmän välineitä keskusjohtoisesti johtaa tätä kokonaisuutta. Olisin itsekin toivonut tänä syksynä, että me olisimme voineet vahvemmin ohjata alueita, Marin sanoi.
STT korjaa juttua kello 22.17. Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, Marin ei sanonut esityksen olevan sellainen, että hallitus voisi ohjata alueiden koronatoimia nykyistä vahvemmin. Jutusta poistettu kyseinen virke. 1. kappaleesta.