Sekä naisten että miesten on hyvä tietää muutamat perusasiat hedelmällisyydestä. Raskauden onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä kirjoitti Cosmopolitan.
Noin 80 prosenttia alle 38-vuotiaista naisista tulee raskaaksi vuoden kuluessa ehkäisyn lopettamisesta. Hankaluudet lapsen saannissa eivät kuitenkaan ole tavattomia: arvioiden mukaan jopa 15 prosenttia kaikista pareista kärsii jossakin vaiheessa elämäänsä lapsettomuudesta. Syitä voi olla niin naisessa kuin miehessä.
1. Ikä
Ikä on merkittävimpiä naisten hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Naisen hedelmällisyys alkaa laskea 35. ikävuoden tienoilla, mihin vaikuttaa muun muassa munasolujen laadun heikkeneminen. Lopulta munasolut, heikkolaatuisetkin, loppuvat kokonaan.
Vaikka hedelmällisyyden heikkenemisestä puhutaan erityisesti naisten kohdalla, myös miehillä ikä heikentää hedelmällisyyttä, joskin pelivaraa on kauemmin kuin naisilla.
Lapsettomyyden syy löytyy...
- 25 prosentissa naisista
- 25 prosentissa miehistä
- 25 prosentissa molemmista
- 25 prosentissa syytä ei löydy
2. Paino
Sekä yli- että alipainon on todettu heikentävän hedelmällisyyttä miehillä ja naisilla.
Ylipaino voi lisätä naisilla ovulaatiohäiriöitä sekä keskenmenon, raskausdiabeteksen ja raskausmyrkytyksen riskejä. Jo pienelläkin painonpudotuksella voi olla suuri merkitys raskaaksi tulemisen kannalta.
Alipaino ja liian runsas liikunta huonontavat niin ikään mahdollisuuksia saada lapsi. Syömishäiriöitä sairastavat naiset kokevat enemmän kuukautishäiriöitä ja keskenmenoja.

