Haagan perhepuukotuksen järkyttävät taustat: Puukottajan veli uhkaili uhria kuolemalla ennen tekoa, oma suku yritti pakottaa naisen palaamaan ex-miehensä luo – oikeus totesi kunniaväkivallaksi

Helsingin hovioikeus piti voimassa Haagan puukotuksesta epäillyn veljen lähestymiskiellon. Hovioikeus antoi päätöksensä eilen. Pääepäillylle ja hänen veljelleen oli annettu toukokuussa perusmuotoinen lähestymiskielto pääepäillyn entistä puolisoa ja lapsia kohtaan.

Haagan Santavuoressa viime maaliskuussa tapahtuneen puukotuksen pääepäillyn Hayder Abduljabbar Al-Hmedavin veli oli vaatinut lähestymiskiellon kumoamista omalta osaltaan. Hovioikeus kuitenkin päätti torstaina pitää kiellon voimassa, eikä jatkokäsittelylupaa myönnetä.

Lastensuojeluyksikön edessä tapahtuneen puukotuksen jälkeen pääepäilty pakeni poliisin mukaan ilmeisesti Irakiin. Hänet on vangittu poissaolevana, ja hänestä on annettu eurooppalainen pidätysmääräys.

Suku ei hyväksynyt avioeroa

Puukotuksen uhriksi joutunut ex-vaimo saapui Suomeen silloisen aviomiehensä Hayder Al-Hmedavin kanssa vuonna 2015. Hän oli ollut naimisiin mennessään 13- tai 14-vuotias.

Suomessa mies pahoinpiteli vaimoaan. Vuonna 2018 vaimo jouduttiin viemään sairaalaan pahoinpitelyn vuoksi. Sen jälkeen hän haki avioeroa.

Aviomies ei kuitenkaan hyväksynyt eroa, ja hän sanoi puolison edelleen olevan hänen vaimonsa sharia-lain perusteella. Nainen alkoi saamaan uhkausviestejä mieheltä ja tämän sukulaisilta.

– Viesteissä oli viitattu siihen, että muut henkilöt tulevat saattamaan asian loppuun. Hakija pelkäsi, että veljekset yrittävät tappaa hänet uudelleen, käräjäoikeuden selostuksessa kerrotaan.

Suvun mielestä nainen oli tuottanut suvulle häpeää ja pilannut sen maineen. Sukulaiset ajattelivat, että nainen myi kunniansa muun muassa kääntyessään kristinuskoon ja lopettaessaan hunnun käyttämisen. Myöskään muiden miesten tapailua ja ravintoloissa käyntiä ei hyväksytty. 

Naisen heimo antoi luvan tappaa hänet

Vuonna 2018 miehen sukulaiset kertoivat asiasta naisen suvulle, jolloin he yrittivät pakottaa naisen palaamaan aviomiehensä luokse. Hänelle sanottiin, ettei hän olisi ensimmäinen nainen, joka olisi saanut selkäänsä.

Nainen ei kuitenkaan suostunut sukulaistensa vaatimuksiin, joten hänet erotettiin omasta heimostaan. 

Erottamisen yhteydessä vuonna 2018 oli annettu jonkinlainen heimon "tuomio", jonka mukaan hänet sai tappaa.

– Helpompaa oli tappaa nainen sen sijaan, että miehet taistelivat hänestä Irakissa kahden heimon välillä, käräjäoikeuden ratkaisussa todetaan.

Veli uhkaili naista ennen puukotusta

Nainen kertoo, että hänen entisen aviomiehensä veli oli häiriköinyt häntä Suomessa. Hän oli muun muassa kadulla huudellut, nimitellyt ja näyttänyt uhkaavia käsimerkkejä, kuten elettä, joka viittaa kurkun viiltämiseen.

Nainen oli törmännyt entisen aviomiehensä veljeen muutamaa päivää ennen puukotusta ollessaan kävelyllä uuden miehensä kanssa. Silloin veli oli lähtenyt heidän peräänsä ja uhkaillut heitä.

– Veli oli sanonut, että "tällä viikolla tai lähiaikoina tulet tapaamaan jumalan".

Naisen mukaan hänet oli uhattu tappaa, mutta hän ei tiennyt kuka teon tulisi toteuttamaan. Nainen pelkäsi turvallisuutensa puolesta.

Oikeus: Kyse on kunniaväkivallasta

Nainen pelkäsi, että koska kyseessä oli suvun kunnia-asia, tilanne ei  päättyisi itsestään. Hänen mukaansa entinen aviomies oli aina kertonut, että vaihtoehdot olivat naisen kuolema, tappo tai tämän kasvojen pilaaminen. Myös lasten kaappaamisella uhkailtiin.

Veli on kiistänyt osallisuutensa edellä mainittuihin rikoksiin, uhkailut ja ylipäänsä kielteisen suhtautumisensa veljensä avioeroon. Hänet pidätettiin puukotuksen tutkinnan yhteydessä, mutta vapautettiin myöhemmin. Hän on kuitenkin edelleen matkustuskiellossa.

Helsingin käräjäoikeus katsoi aiemmin, että kunniaväkivallan luonteen ja naisen sekä muiden todistajalausuntojen perusteella on aiheellista olettaa, että veljestä aiheutuu todellinen uhka naiselle ja hänen lapsilleen, ellei kieltoa määrätä. Hovioikeus piti ratkaisun voimassa.

Oikeuden mukaan tapauksessa on kunniaväkivallalle tyypillisiä piirteitä. Kunniaväkivallalla pyritään pelastamaan suvun maine tai kunnia, joka katsotaan pilatuksi yleensä naispuolisen perheenjäsenen yhteisön moraali- ja siveyssääntöjen vastaisen käytöksen johdosta. 

Lue myös:

    Uusimmat