Guardian: Teinityttö selvisi lentokoneturmasta, vaelsi päiviä erämaan halki turvaan

The Guardian -lehti uutisoi tänään teinitytön uskomattomasta selviytymistarinasta Washingtonin osavaltiossa lähellä Kanadan rajaa.

Viranomaisten mukaan moottoripyöräilijä löysi eilen tien varresta 16-vuotiaan Autumn Veatchin, joka oli pudonnut metsäisen erämaan keskelle pienlentokoneonnettomuudessa. Tyttö kertoi vaeltaneensa kaksi päivää metsäisen vuoristoalueen läpi päästäkseen tielle.

Moottoripyöräilijä kuljetti Veatchin kymmenien kilometrien päässä sijaitsevalle pikkukaupalle, jossa kaupan työntekijät soittivat pelastusviranomaiset paikalle.

– Hän vaikutti tietysti aika traumatisoituneelta, kertoi kaupan johtaja Serena Lockwood.

Ensiapuhoitajat tulivat paikalle helikopterilla ja veivät hänet sairaalaan hoidettavaksi. Paikallisen pelastuslaitoksen johtajan mukaan Veatchillä oli vain pieniä vammoja. Lisäksi tällä oli nestehukka.

Veatchin selviytymistä pidetään pienenä ihmeenä.

– Olemme niin iloisia tästä. Olen ollut 30 vuotta Civil Air Patrol -ilmavartiostossa etsintä ja pelastustoimessa, ja tämän kaltaisia ilon hetkiä on vaikea löytää, kommentoi everstiluutnantti Jeffrey Lustick

Kone putosi keskelle erämaata

Jo lauantai-iltapäivänä viranomaiset olivat saaneet ilmoituksen pudonneesta pienlentokoneesta Washingtonin osavaltiossa. Pelastajat eivät kuitenkaan löytäneet jälkeäkään lentokoneesta tai sen matkustajista.

Kyydissä oli ollut Veatch ja tämän kaksi isovanhempaa. Isovanhempien kohtalo on vielä epäselvä.

Veatchin isän mukaan hänen tyttärensä kertoi odottaneensa päivän turmapaikalla, ennen kuin päätti lähteä vaeltamaan. Viranomaisten mukaan matka kesti "pari päivää". Veatch löysi lopulta polun ja seurasi sitä moottoritielle.

– Nämä seudut ovat koko osavaltiomme vaikeakulkuisimpia vuoristoalueita, kertoi Civil Air Patrol -ilmavartioston tiedottaja Julie DeBardelaben.

Lue myös:

    Uusimmat