Guardian: Pakistanin pääministeri uhoaa maan antavan Intialle opetuksen Kashmirin tilanteen takia

Pakistanin pääministeri Imran Khan on uhannut antavansa Intialle opetuksen Kashmirin tilanteen takia, uutisoi Guardian. Khan myös totesi, että jos Intia syyllistyy kiistellyllä Kashmirin alueella minkäänlaisiin rikkomuksiin, "Pakistan taistelee loppuun asti".

Pääministerin mukaan Pakistanin armeija valmistautuu vastaamaan Intian odotettuihin väkivaltaisuuksiin.

– Pakistanin armeijalla on pitävää tietoa siitä, että he (Intia) suunnittelevat tekevänsä jotain Pakistanin Kashmirissa ja he ovat valmiina antamaan vankan vastauksen, Khan totesi, ja jatkoi,

– Olemme päättäneet, että jos Intia syyllistyy minkäänlaisiin rikkomuksiin, me taistelemme loppuun asti.

Ulkonaliikkumiskieltoon höllennyksiä

Intia teki aiemmin tässä kuussa kiistanalaisen päätöksen ja poisti Kashmirin erityisalueen aseman. Intian itsenäistymisestä eli vuodesta 1947 asti voimassa ollut erityisasema takasi muslimienemmistöisen alueen asukkaille yksinoikeuden maanomistukseen.

Päätöksellään Intia suututti Pakistanin. Sen uskotaankin lisäävän levottomuuksia alueella.

Khan totesi keskiviikkona pyytäneensä YK:n turvallisuusneuvostoa hätäkokoukseen Kashmirin tilanteen takia. Maailman suurvallat ovat toistaiseksi kommentoineet tilannetta niukasti.

Intia on lähettänyt alueelle kymmeniätuhansia sotilaita lisää ja katkaissut kaiken sähköisen viestinnän. Lisäksi alueella julistettiin laaja ulkonaliikkumiskielto.

Ulkonaliikkumiskielloista huolimatta asukkaiden mukaan noin 8 000 ihmistä otti osaa mielenosoituksiin perjantain rukouspäivän jälkeen. Asukkaat kertoivat turvallisuusjoukkojen käyttäneen kyynelkaasua ja ammuksia väkijoukon hajottamiseen.

Tiistaina Intian hallitus myönsi ensimmäistä kertaa, että yhteenottoja oli tapahtunut. Aiemmin Intia on vähätellyt mielenosoituksia ja väittänyt, että niihin olisi osallistunut vain parisen kymmentä ihmistä.

Keskiviikkona Jammun ja Kashmirin alueen kuvernööri Satya Pal Malik kertoi, että ulkonaliikkumiskielto höllenee Intian kontrolloimalla alueella Kashmirissa torstain itsenäisyyspäivän jälkeen. 

Lue myös:

    Uusimmat