Se koulupäivä muutti kahdeksanvuotiaan Greta Thunbergin elämän. Hän oli nähnyt koulussa dokumenttielokuvan ilmastonmuutoksesta eikä kyennyt enää ajattelemaan mitään muuta.
– Muistan, kuinka katsoimme koulussa dokumentteja meressä olevista muoveista, nälkäisistä jääkarhuista ja muusta sellaisesta. Itkin koko ajan. Luokkakaverini olivat huolissaan sen ajan, kun katsoivat filmiä. Mutta kun filmi loppui, he alkoivat ajatella muita asioita. Mutta minä en voinut tehdä sitä. Ne kuvat jäivät päähäni, Thunberg kertoo The Guardianin haastattelussa.
"Silloin ymmärsin, että voin vaikuttaa muutokseen"
Kun Greta kuuli ilmastonmuutoksesta ensimmäistä kertaa 8-vuotiaana, hän oli järkyttynyt siitä, että aikuiset eivät näyttäneet ottavan asiaa vakavasti.
Se ei ollut ainoa syy siihen, että hän masentui muutamaa vuotta myöhemmin, mutta se oli merkittävä tekijä. Greta ajatteli, ettei hänellä ole tulevaisuutta, mutta ei puhunut ajatuksesta ja piti sen sisällään.
Lopulta Greta kuitenkin ilmaisi huolensa vanhemmilleen. Aluksi vanhemmat toistelivat kaiken vielä kääntyvän parhain päin, mutta Greta jatkoi ympäristönmuutosta koskevien artikkeleiden, filmien ja raporttien näyttämistä vanhemmilleen.
Pian vanhemmat alkoivat kuunnella Gretaa.