Gorbatshovin perintö on lännessä hyvin arvokas: "Ilman häntä Suomikaan ei olisi voinut liittyä EU:hun"
Mihail Gorbatshovin kuolema vaikutti merkittävästi kylmän sodan päättymiseen Euroopassa. Entinen Lontoon-suurlähettiläs, ministeri Pertti Salolainen kertoo MTV Uutisten haastattelussa, miksi Gorbatshovin perintöä pidetään lännessä niin arvokkaana.
Mihail Gorbatshovin poismenoa on muisteltu Venäjällä hyvin ristiriitaisin tunnelmin, mutta länsimaiden johtajat ovat surreet Neuvostoliiton viimeisen johtajan poismenoa hyvinkin lämpimään sävyyn.
– Nyky-Venäjällähän sanotaan, että Gorbatshov tuhosi Neuvostoliiton – se on tietenkin historiallisesti merkittävä asia.
– Mitä länteen tulee, se että hän oli vallassa ja vaikutti muun muassa Saksojen yhdistymiseen ja Itä-Euroopan vapautumiseen, vaikutti puolestaan esimerkiksi Suomessa siihen, että pystyimme hakemaan EU:n jäseneksi, Pertti Salolainen tiivistää.
Gorbatshovin asenteenmuutoksen myötä lakkautettiin myös YYA-sopimus, ja hän vaikutti myös aseistariisuntaan aktiivisesti.
– Näitä hän ajoi Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin ja Britannian pääministeri Margaret Thatcherin kanssa. Thatcheristahan tuli hänen ystävänsä, ja he keskustelivat paljon, Salolainen kertoo.
"Kuin toistensa vastavoimia"
Gorbatshov ei tavoitellut Neuvostoliiton hajoamista uudistuksista huolimatta, mutta niin kuitenkin kävi. Salolaisen mukaan pieleen meni siinä, että Gennadi Janajevin juntta yritti vallankaappausta.
– Gorbatshov joutui tämän myötä luopumaan vallasta, ja Boris Jeltsin otti tankin päällä seistessään kansan suosion ja vallan käsiinsä.
– Ei ole mitään ihmeellistä siinä, että Venäjän nykyjohto ei arvosta Gorbatshovia – nyt Putin yrittää imperiumi-ajattelullaan muuttaa kaiken, minkä Gorbatshov sai aikaan. He ovat historiallisessa katsannossa kuin toistensa vastavoimia, Salolainen toteaa.
Salolainen kuvailee, että tilanne voisi olla aivan toisenlainen, jos Venäjä olisikin jatkuvasti lähestynyt länttä ja tullut markkinatalousmaaksi.
– Venäjä olisi varmasti saanut paljon enemmän myönteistä vaikutusvaltaa, kuin sillä on tällä hetkellä.
Katso Pertti Salolaisen koko haastattelu videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää