Google julkisti uuden Androidin sekä Nexus 6- ja 9 -laitteet
Google on julkistanut Android-käyttöjärjestelmänsä uusimman version.
Android 5.0:n koodinimi on Lollipop, eli suomennettuna tikkari. Lollipop on suurin tähänastinen versiopäivitys.
Uusi käyttöjärjestelmä hyödyntää uutta "Material Design" -ulkoasua, joka tekee Googlen mukaan käyttöjärjestelmästä intuitiivisemman ja sen designista yhdenmukaisen käytettävästä päätelaitteesta riippumatta.
Versiossa on myös muita uudistuksia. Esimerkiksi eri ohjelmien lähettämiä ilmoituksia ja muistutuksia voi kontrolloida helpommin. Virransäästöä on kehitetty, ja uusi säästötila lisää akun kestoa Googlen mukaan jopa puolellatoista tunnilla hätätilanteessa.
Puhelimen lukituksen voi avata pin-koodin, salasanan tai pyyhkäisykuvion lisäksi nyt myös luotetulla laitteella, kuten älykellolla. Tämä tapahtuu ns. Smart Lock -ominaisuuden avulla.
Nexus 6 -kännykkä ja Nexus 9 -tabletti julki
Google julkisti samalla myös kaksi uutta Nexus-mobiililaitetta.
Nexus 6 on Motorolan valmistama kuusituumaisella näytöllä varustettu alumiinirunkoinen puhelin 13 megapikselin kameralla.
Laitteen etuosassa on stereokaiuttimet elokuvien katselua ja pelaamista varten.
Puhelin tukee pikalautausta, jonka avulla laite saa vain 15 minuutin latauksella kuuden tunnin lisäyksen käyttöaikaan.
Nexus 9 on 8,9-tuuman näytöllä varustettu HTC:n valmistama tabletti.
Tablettiin on saatavilla myös magneettisesti kiinnittyvä näppäimistökuori.
Google esitteli myös Nexus Player -mediasoittimen, joka on tehty yhteistyössä Asuksen kanssa. Laitteen avulla voi streamata elokuvia ja musiikkia. Lisäksi sen avulla voi pelata Android-pelejä. Nexus Playerissa on myös Google Cast -valmius, jonka avulla eri laitteista (Chromebook tai Android- ja iOS-kännykät) voidaan lähettää sisältöjä television ruudulta katsottavaksi
Nexus 6 ja Nexus 9 tulevat myyntiin myös Suomessa, ja ne käyttävät Android 5.0 -käyttöjärjestelmää. Kauppoihin laitteet tulevat ensi kuun aikana.
Myös vanhemmat 4, 5, 7, 10 ja Google Play Edition -laitteet saavat päivityksen lähiviikkoina.
Uusimmat
-
07:00
Luukku 6: Turskanmaksapipari vai joululaulu koko kansalle? Uutisten "kultakurkku" Kirsi Alm-Siiran kiperä valinta
-
06:58
Zelenskyi osallistuu G7-maiden kokoukseen – MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
06:55
SM-liigassa syttyi supertähti – 19-vuotias maalitykki käy jatkuvaa vuoropuhelua NHL-seuran kanssa: "Antavat hyviä tipsejä"
-
06:46
Ukraina: Venäjä tappaa lennokeilla omia haavoittuneita sotilaitaan
-
06:31
Itsenäisyyspäivänä ikkunalle sytytetään kaksi kynttilää, mutta miksi? Tutkijan mukaan yhdessä selityksessä "voi olla perää"
-
06:18
Perityt sotakirjeet - apusisaren kokemus pysähdytti
-
06:16
Unohdetut Suomen Punaisen Ristin apusisaret hoitivat sotilaita jatkosodan aikana
-
06:15
Kysely: Suomalaiset innokkaita äänestämään EU-vaaleissa
-
06:03
Venezuelassa kannatetaan Guyanan läntisen puoliskon liittämistä osaksi Venezuelaa
-
05:41
Tätä on luvassa, kun Sauli Niinistö isännöi Linnan juhlia viimeistä kertaa
-
05:31
Putin vierailee tänään Lähi-idässä – pyrkii vahvistamaan suhteita Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin
-
05:23
Poliisille itsenäisyyspäivä on ”suurin vuosittainen operaatio” – tällaisiin mielenosoituksiin on varauduttu
-
02:02
Lapsiperheköyhyyden tilannetta vertailtiin – Suomen sijoitus "poikkeuksellisen huono"
-
00:01
Katso, ketkä saivat ylennyksen itsenäisyyspäivänä reservissä ja puolustusvoimissa
-
23:44
Biden: Jos Trump ei pyrkisi presidentiksi, en tiedä pyrkisinkö minäkään
-
22:51
Ennätyskehonrakentaja pumppasi ME:n kaikille tutussa liikkeessä – montako toistoa sinä saisit?
-
22:23
Ensin kuului kova pamaus, sitten lentokone alkoi täristä voimakkaasti – kauhunhetket tallentuivat videolle Kiinassa
-
22:15
Tallipomot esittivät kovia syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – pariskunta joutuu nyt FIA:n syyniin
-
21:55
Ensitreffit-parin tulenarka tilanne kärjistyy – Töllötuomarit hämillään: "Riiaa selvästi pelottaa Aleksin käytös"
-
21:43
Britannia: Venäjä on vallannut suuren osan Marjinkasta
-
Lataa lisää