Gladiaattorit-kilpailija aikoo tarjota kovan vastuksen: "Helpolla eivät tule gladiaattorit pääsemään"

Mikko Jokinen haluaa haastaa itsensä.

Gladiaattorit-ohjelmassa kilpailee 25-vuotias Mikko Jokinen. Paini- ja fysiikkavalmentajana toimivalla Jokisella on vahva kamppailulajitausta, ja hän on voittanut sm-hopeaa kreikkalais-roomalaisessa painissa alle 20 vuotiaiden sarjassa.

Urheilun ohella Jokinen harrastaa musiikkia. Hänellä on taustaa klassisesta ja jazz-pianosta.

– Uskon, että helpolla eivät tule gladiaattorit pääsemään. Viimeiseen pisaraan asti mennään ja täysillä, hän toteaa ennen ensimmäisten kamppailujen alkua.

Jokinen on kerran loukkaantunut pahasti. Loukkaantuminen harmitti häntä ensin todella paljon, mutta toipumisen aikana hän tajusi, että elämässä on muutakin kuin kamppailu ja urheilu.

Loukkaantumisesta huolimatta Jokisen rakkaus liikuntaa kohtaan on säilynyt ja välillä hän intoutuu erikoisiin suorituksiin. Hän on esimerkiksi soutanut 150 kilometrin matkan Helsingistä Hankoon useamman päivän aikana.

Gladiaattoreihin Jokinen haki mukaan ohjelman hyvän urheilullisen menon takia. Hän haluaa päästä kokeilemaan ja haastamaan itseään asioissa, joita välttämättä ei tule missään muualla koettua.

– Siistin näköistä touhua, jota haluan itse päästä kokeilemaan, hän sanoo.

Gladiaattoreissa Jokinen saa vastaansa Tuomas Simolan, joka kutsuu itseään voittamattomaksi.

– Uskon, että hän tulee olemaan sanojensa mukaan erittäin kova, mutta tänään katsotaan lopussa, miten käy, Jokinen miettii vastustajastaan.

Gladiaattorit alkaa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaina 21.4. klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat