Gladiaattorit-tähti Vertti Harjuniemi fanitti ohjelmaa lapsena: "Kaikki pojat haluavat olla gladiaattoreita"

Vertti Harjuniemen mukaan gladiaattorin on kestettävä stressaavaa tilannetta.

Televisiosta tuttu personal trainer Vertti Harjuniemi on toista kertaa mukana Gladiaattorit-ohjelmassa. Hän haastaa kilpailijat gladiaattori Titaanina.

Hienointa ohjelmassa on Harjuniemen mielestä itsensä haastaminen monipuolisesti, sekä fyysisesti että henkisesti.

– Se on todella hieno kokemus, koska joutuu antamaan itsestään niin paljon, hän kertoo MTV Uutisille.

Harjuniemi, 34, kertoo fanittaneensa ohjelmaa jo 90-luvulla ja haaveilleensa pääsevänsä siihen mukaan.

– Muistan sieltä hyvin hahmoja. Väitän, että kaikki pojat ainakin vähän haluavat olla gladiaattoreita. Jos joku väittää, ettei halua olla, valehtelee, hän hymyilee.

Kuntosaliyrittäjänä ja personal trainerina työskentelevä Harjuniemi kertoo treenaavansa monipuolisesti, joten hänen ei tarvinnut muuttaa treenirutiinejaan ohjelmaan valmistautuessaan. Kuntosaliharjoittelun lisäksi hän tekee sykettä nostavaa treeniä, joka parantaa kehon suorituskykyä.

– Olen aina ajatellut sen niin, että kropan pitäisi olla sellainen, että ei ole yhtään heikkoa lenkkiä. Ei niin, että yksi osa-alue on kauhean vahva ja yksi osa-alue on ihan nolla.

Harjuniemen mukaan gladiaattorilta vaaditaan fyysisten ominaisuuksien, kuten sitkeyden ja reaktiokyvyn, lisäksi henkistä vahvuutta ja hyvää stressinhallintaa.

– Se on stressaava tilanne, koska jos häviät, sitä eivät näe vain paikallaolijat vaan Maikkarilta kaikki, hän toteaa.

Harjuniemi myöntää, että ohjelman kuvauksissa kovakuntoinenkin gladiaattori joutui koville. Kilpailijat antoivat tiukan vastuksen.

– Kyllä kaikki piti peliin laittaa, ei auttanut jättää varastoon.

Gladiaattorit alkaa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaina 21.4. klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat