George Russellia provosoitiin huhuilla Valtteri Bottaksen korvaamisesta – F1-lupauksen vastaus jättää tulkinnanvaraa

Lewis Hamiltonin jatkosopimuksen julkistaminen jo ennen Britannian F1-kisaa laukaisivat liikkeelle voimakkaita spekulaatioita siitä, että Mercedeksellä on hihassaan uutisia myös Silverstoneen. Huhujen keskiössä olevaa George Russellia ne lähinnä naurattavat.

Monet F1-toimittajat lausuivat Hamiltonin kaksivuotisen jatkosopimuksen jälkeen ääneen ihmetyksensä Mercedeksen jakaman tiedotteen ajankohdasta: miksi talli julkaisee sopimuksen jo nyt Itävallassa, vaikka sen olisi voinut tehdä vasta kahden viikon päästä Englannissa?

Villeimmissä veikkauksissa tämä kielii siitä, että Mercedes olisi tiedottamassa Silverstonessa toisen brittikuskin, George Russellin palkkaamisesta Valtteri Bottaksen tilalle toiseksi kuskikseen.

Russellilta kysyttiin samasta aiheesta hollantilaisen Ziggo Sportin haastattelussa. Tv-kanava on tunnettu johdattelevista kysymyksistään, joilla toimittajat pyrkivät saamaan kuskeista reaktioita esiin.

Näin myös tällä kertaa, kun Russell ajoi Williamsilla peräti yhdeksänteen lähtöruutuun asti ja onnistui vieläpä saamaan toisen aika-ajosession parhaalla kierroksellaan jatkopaikan mediumrenkailla. Niillä hän pystyy tekemään paremman kisataktiikan sunnuntain kisaan.

– Tiedätkö mitä? Luulen, että pääsi on niin selvä, että sinulla on jo hyvä diili tulevaisuutta varten, Ziggo Sportin toimittaja täräytti nappiin menneestä aika-ajosuorituksesta.

Russellin pokka petti nopeasti.

– Jätetään asia tähän, Russell totesi nauraen ja poistui haastattelusta.

Mercedeksen kuskiohjelmaan kuuluva Russell ehti ennen lauantain harjoituksia ja aika-ajoja onnitella Hamiltonia jatkosopimuksesta. Hän lisäsi Twitter-julkaisuunsa kuvan pukista, jonka englanninkielinen nimi GOAT tarkoittaa brittislangissa ”kaikkien aikojen suurinta” (The Greatest of All Time).

– Mahtavia uutisia Mercedekselle ja F1:lle. Onnittelut jäbä! Russell kirjoitti.

Lue myös:

    Uusimmat