George Michaelin asunto myyntiin – edesmenneen tähden poikaystävä heitetään ulos arvohuoneistosta

George Michaelin joulupäivänä kuolleena löytänyt poikaystävä on asunut laulajan asunnossa surullisista tapahtumista lähtien.

Joulupäivänä 25. joulukuuta 2016 poptähti George Michaelin kuolleena löytänyt hiusstylisti, laulajan poikaystävä Fadi Fawaz joutuu muuttamaan pois Michaelin asunnosta.

Fawaz on asunut laulajan asunnossa tämän kuolemasta lähtien. Nyt The Sun -lehden mukaan George Michaelin perhe on päättänyt myydä osan laulajan omistamista asunnoista. Lontoon Regent's Parkissa sijaitseva asunto, josta Fawaz löysi Michaelin kuolleena, on yksi myyntikohteista.

Lehden mukaan Fawaz, 40, on asiasta murtunut. Asunnon arvioidaan olevan arvoltaan noin viisi miljoonaa Englannin puntaa.

– Fadi on asiasta todella suruissaan. Hän rakastaa tuota asuntoa ja hänellä on sieltä paljon hyviä muistoja Georgen kanssa siellä vietetyistä ajoista, The Sunin haastattelema lähde sanoo.

– Siitä huolimatta Fadi ei aio asettua poikkiteloin asiassa, vaan kunnioittaa Georgen perheen tahtoa.

Ennen Fadi Fawazia George Michael oli yhdessä Kenny Gossin kanssa. Pari aloitti suhteensa vuonna 1998 ja oli yhdessä noin 13 vuotta.

The Sunin lähteen mukaan kukaan George Michaelin perheestä ei halua asua Regent's Parkin asunnossa, koska laulaja kuoli siellä. Michael eli myös alkoholin ja huumeiden käytön siivittämää aikaa elämästään kyseisessä asunnossa.

53-vuotiaana kuolleen tähden perinnönjaon odotetaan tapahtuvan lähiaikoina. Lehden mukaan laulajan perheen ja kummilasten uskotaan olevan mukana testamentissa, kuten myös muutamien hyväntekeväisyysjärjestöjen.

Lue myös:

    Uusimmat