George Michael oli jalo mies – lahjoitti salaa jättisummia hyväntekeväisyyteen

Poptähti George Michael on kuollut 2:01

Joulupäivän aamuna kuollut poptähti lahjoitti muun muassa 15 000 puntaa televisiossa näkemälleen naiselle.

Laulaja George Michael teki elämänsä aikana paljon lahjoituksia hyviin tarkoituksiin. 53-vuotiaana kuolleen poptähden uutisoitiin muun muassa antaneen 5 000 Englannin punnan tipin opintovelkaiselle tarjoilijalle.

Brittiläinen tv-persoona Richard Osman twiittasi laulajan kuolinuutisen jälkeen, että George Michael soitti Deal or No Deal -tv-ohjelmassa mukana olleelle naiselle, joka tarvitsi rahaa koeputkihedelmöityshoitoihin. Laulaja lahjoitti rahat naiselle.

George Michael lahjoitti myös suurimmista hiteistään saamia tekijänoikeuskorvauksia eri lapsi-, AIDS- ja syöpäjärjestöille.

Childline-järjestön johtaja Esther Rantzen paljasti Michaelin lahjoittaneen vuoden 1996 hittisinglensä Jesus to a Child rojaltit järjestölle.

Laulajan äiti kuoli syöpään vuonna 1997. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2007 George Michael soitti ilmaisen keikan lontoolaisen syöpäsairaalan henkilökunnalle.

Miehen omaisuus on arvioitu noin sadan miljoonan punnan suuruiseksi. Spekulaatiot siitä, onko hän testamentannut varojaan hyväntekeväisyyteen, ovat täydessä vauhdissa.

George Michael MTV:lle 2007: Kohujen vuoksi minun luullaan olevan romahduksen partaalla 7:50

Lue myös:

    Uusimmat