George Floydin surmannut ex-poliisi valittanut tuomiostaan oikeuteen

Derek Chauvin tuomittiin kesällä yli 22 vuodeksi vankeuteen.

Yhdysvalloissa George Floydin surmannut entinen poliisi on valittanut tuomiostaan oikeuteen. Derek Chauvin tuomittiin kesäkuussa 22,5 vuoden vankeuteen.

Mustaihoinen Floyd kuoli pidätystilanteessa Minneapolisissa viime vuoden toukokuussa, kun valkoihoinen Chauvin painoi häntä polvellaan niskasta yli yhdeksän minuutin ajan. Chauvinin todistettiin käyttäneen liiallista voimaa aseetonta Floydia vastaan.

Chauvin valitti tuomiostaan syyttäen valtiota muun muassa väärinkäytöksistä. Hän listasi myös ongelmia oikeudenkäyntiin valitusta valamiehistöstä.

Entinen poliisi syyttää lisäksi tuomioistuinta harkintavallan väärinkäytöstä, kun se kieltäytyi lykkäämästä tai siirtämästä oikeudenkäyntiä sekä kieltäytyi valamiehistön eristyksestä oikeudenkäynnin ajan.

Chauvinilla oli mahdollisuus valittaa kesäkuussa annetusta tuomiosta torstaihin mennessä. Chauvin kertoo valituksessaan, ettei hänellä ole tuloja eikä hänellä ole myöskään laillista edustajaa. Puolustusrahasto, joka maksoi hänen edustajan oikeudenkäynnin ajan, lakkautettiin tuomion jälkeen.

Floydin pidätystilanteessa mukana olleet kolme muuta entistä poliisia ovat myös saaneet syytteet osallisuudesta Floydin kuolemaan. Heidän oikeudenkäyntinsä on määrä olla ensi vuonna. Kolmikko odottaa oikeudenkäyntiä vapautettuina takuita vastaan.

Floydin kuolema synnytti laajan mielenosoitusaallon rasismia ja poliisiväkivaltaa vastaan Yhdysvalloissa ja maailmalla.

Lue myös:

    Uusimmat