Gazan humanitaarinen kriisi pakottanut ihmisiä jauhamaan eläinten rehun jauhoiksi – "Lapseni näkevät nälkää"

Gazassa humanitaarinen kriisi on pakottanut ihmiset muun muassa syömään eläinten rehua.

Gazan kaistalla taistelut riehuivat jälleen maanantaina. Israelin asevoimat julkaisi Gazasta videomateriaalia, jossa sen joukot kävivät raivokkaita taisteluja talo talolta. Videolla näkyi myös, kuinka panssarivaunut myllersivät hiekan läpi pommitettujen rakennusten hiiltyneiden raunioiden keskellä.

Gazan humanitaarinen kriisi on pakottanut jotkut palestiinalaiset jauhamaan eläinten rehun jauhoiksi.

– Lapseni näkevät nälkää. He heräävät itkemään nälästä. Mistä saan heille ruokaa, sanoi gazalainen nainen uutistoimisto AFP:lle.

YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö on puolestaan sanonut, että lähes kolme neljäsosaa gazalaisista juo saastunutta vettä.

Äärijärjestö Hamasin alaisen terveysministeriön mukaan Israelin ilmaiskut ja hyökkäykset ovat surmanneet Gazassa noin 29 000 ihmistä. Kuolonuhreista valtaosa on ollut naisia ja lapsia. Muun muassa YK ja Yhdysvallat ovat arvioineet lukujen olevan oikeassa mittaluokassa.

Epäselvää, mihin Rafahista voisi siirtyä

Israel aikoo aloittaa pelätyn hyökkäyksensä Gazan eteläosassa sijaitsevaan Rafahin kaupunkiin ensi kuussa, ellei Hamas ole vapauttanut loppuja panttivankeja ramadanin alkuun mennessä, sanoi Israelin sota-ajan hallituksen jäsen Benny Gantz.

– Jos panttivankimme eivät ole kotona ramadaniin mennessä, taistelut jatkuvat kaikkialla, myös Rafahin alueella, Gantz sanoi Jerusalemissa järjestetyssä konferenssissa sunnuntaina.

Muslimien pyhän kuukauden ramadanin odotetaan alkavan alueella maaliskuun 10. päivänä.

Israelin hallinto on viime viikkoina uhannut hyökkäävänsä Rafahiin siitäkin huolimatta, että useat maat ja kansalaisjärjestöt ovat toistuvasti kehottaneet Israelia säästämään Rafahin.

Israel on aiemmin määrännyt ihmisiä evakuoitumaan Gazan eteläosaan, ja Rafahin alueella on nyt valtaosa niistä 1,7 miljoonasta palestiinalaisesta, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa Israelin ilmaiskujen ja hyökkäysten vuoksi.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on ohjeistanut maansa asevoimia laatimaan suunnitelman sekä hyökkäykselle että siviilien evakuoimiseksi Rafahin alueelta.

On kuitenkin epäselvää, mihin siviilit voisivat turvallisesti siirtyä saarretulla Gazan kaistalla, jota Israel on pommittanut raunioiksi kuukausikaupalla.

Lue myös:

    Uusimmat