Futispomo järjesti mediasirkuksen: Vastahyökkäys kohusuudelmaan ja härskiin eleeseen – "Menetin kontrollin ja vein käteni sinne"

Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales ei jätä pestiään, huolimatta häntä kohtaan kohdistetusta valtavasta kritiikistä. Kohu syntyi, kun Rubiales suuteli Espanjan pelaajaa Jenni Hermosoa suulle sunnuntaina jalkapallon naisten MM-finaalin mitalien jaossa.

Torstai-iltana espanjalaismediassa kerrottiin, että Rubiales ilmoittaa perjantaina eroavansa tehtävästään. Rubiales kuitenkin julisti "taistelevansa loppuun asti".

– En eroa, en eroa, en eroa, Rubiales meuhkasi jalkapalloliiton hätäkokouksessa.

– Yhteisymmärrykseen perustuva "suukko" olisi tarpeeksi siihen, että minut saadaan syrjään? Taistelen loppuun asti.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on ilmoittanut käynnistävänsä kurinpitomenettelyn Rubialesin toiminnasta, ja espanjalaispoliitikot sekä urheiluvaikuttajat ovat vaatineet hänen eroaan. Rubiales uhosi, että paineella pyritään "murhaamaan minut julkisesti" ja ilmoitti myös aloittavansa toimenpiteet syyttäjiään vastaan. Rubiales väitti suudelman tulleen spontaanisti ja "samassa hengessä kuin lapseni suuteleminen".

– Se oli spontaani suudelma, molemminpuolinen, euforinen ja yhteisymmärrykseen perustuva.

Rubiales pyysi anteeksi toista Espanjan mestaruusjuhlinnan tekoaan eli tarttumista haaroväliinsä, kun hän seisoi Espanjan kuningattaren Letizian vieressä.

– Haluan pyytää anteeksi tuota euforian hetkellä tapahtunutta asiaa. Olin niin tunteiden vallassa, menetin kontrollin ja vein käteni sinne.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Espanjan toinen varapääministeri Yolanda Diaz kommentoi Rubialesin perjantaista ilmoitusta tulisesti.

– Hallituksen on tehtävä välittömiä toimia: machokäyttäytymisen rankaisematta jättäminen on ohi. Rubiales ei voi jatkaa tehtävässään, Diaz ilmoitti viestipalvelu X:ssä.

Lue myös:

    Uusimmat