Ford on vahvistanut tuovansa ensi vuonna Euroopan markkinoille uuden Edge-katumaasturin täydentämään kasvavaa katumaasturisegmenttiä. Yhdysvalloissa mallin ensimmäinen sukupolvi lanseerattiin vuonna 2007 ja myös toinen sukupolvi esitellään ensimmäisenä Pohjois-Amerikassa.
Edge laajentaa Fordin katumaasturivalikoimaa Suomeen ensi vuonna tulevan pienen EcoSportin ja keskikokoisen Kugan yläpuolelle. Edgen myötä esitellään Euroopassa Fordin mallistossa myös ennennäkemätöntä tekniikkaa, sillä katumaasturimalliston lippulaivassa tullaan kokemaan Fordin aktiivinen meluun nähden vastakkaisia ääniaaltoja tuottava äänenvaimennusjärjestelmä. Muita mainitsemisen arvoisia varusteita ovat mukautuva vakionopeudensäädin, älykäs nelivetojärjestelmä, keulaan asennettu 180 astetta kattava kamerajärjestelmä sekä ajotilanteeseen mukautuva ohjausjärjestelmä.
Euroopassa Edgen keulalta löytyy 2-litrainen Duratorq TDCi –dieselmoottori, josta tulee tarjolle kaksi tehoversiota. 180 hevosvoimaisen ja 400 Nm vääntävän moottorin yhteydessä on 6-portainen manuaalivaihteisto, kun 210 hevosvoimaisessa ja 450 Nm vääntävässä versiossa moottorin jatkeena löytyy 6-portainen automaatti.
Edge esitellään Euroopassa ensi vuoden alkupuolella Pohjois-Amerikan ensiesittelyn jälkeen.
Kuvat: Valmistaja
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää