Fitness-naisen kuva osoittaa: Vaaka ei todellakaan kerro kaikkea!

Hollantilaisnaisen Instagram-kuva osoittaa, että vaa’an lukemaa ei kannata tuijottaa, vaan katsahtaa sen sijaan peiliin.

Personal trainerina työskentelevä hollantilaisnainen Yola julkaisi omasta muodonmuutoksestaan kuvan Instagramissa. Kuvatekstin mukaan kahden kuvan välillä ”kolme vuotta, kuusi kiloa ja uudet bikinit”.

Ennen-kuvassaan jo hoikan näköinen nainen on fitness-harrastuksensa myötä kaventanut kropastaan useita senttejä. Naisen vartalo näyttääkin selvästi timmimmältä jälkeen-kuvassa. Huomattavaa on kuitenkin se, ettei nainen ole karistanut yhtäkään kiloa varrestaan – päinvastoin.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Ennen-kuvassa nainen kertoo painaneensa 58 kilogrammaa. Kolmessa vuodessa paino on noussut 64 kiloon. Nainen on kirjoittanutkin osuvasti kuvatekstiin, että ”paino on vain numero”.

Tuoreemmassa kuvassa nainen esittelee ylpeänä lihaksikasta vartaloaan. Nainen harrastaa aktiivisesti urheilua – muun muassa crossfitiä ja body combatia.

Yola on saanut julkaisemastaan rehellisestä kuvasta paljon kiitosta, sillä nainen osoittaa kuvallaan vaa’an lukeman olevan pelkkä numero.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.



Meikkitaiteilija, Miss Helsinki -finalisti ja Koko Suomi leipoo -ohjelmasta tuttu Mailis Penttilä antaa vinkkejä tehokkaaseen vatsatreeniin.


Lue myös:

    Uusimmat