Britannian yksinäisimmäksi lampaaksi tituleerattu Fiona pääsi uuteen kotiin.
Fiona-niminen uuhi pelastettiin hiljattain melkoisesta pinteestä, kertoo BBC. Lammas ehti elää ainakin kahden vuoden ajan täysin eristyksissä jäätyään jumiin jyrkäksi kuvaillun kallion juurelle Skotlannissa. Alueella oli runsaasti ruohoa lampaan syötäväksi, mutta pois se ei sieltä päässyt.
Lampaan tukala tilanne nousi koko kansan tietoisuuteen lokakuussa, kun lähistöllä kajakilla melonut mies kuvasi lampaan Cromary Firthissä. Aiempi havainto Fionasta oli tehty kaksi vuotta aiemmin.
Pian Fiona nimettiin jo Britannian yksinäisimmäksi lampaaksi, ja vetoomus sen pelastamiseksi keräsi tuhansia allekirjoituksia. Suunnitelmat lampaan siirtämiseksi skotlantilaiselle maatilalle aiheutti kuitenkin rauhanomaisen mielenosoituksen, sillä lampaan pelättiin päätyvän kaiken kansan spektaakkeliksi.
Fiona saatiin kuitenkin pelastettua ja vietyä Dumfriesin lähelle Dlasconen tilalle, jonne se on sopeutunut mainiosti.
Fionan yhdeksän kiloa painanut villa kerittiin pois. Maatilalla iloitaan myös siitä, ettei Fionalla ollut lainkaan matoja tai muita parasiitteja. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.