Finnair palkkaa satoja uusia työntekijöitä – historian suurimmat rekrytoinnit

Finnair palkkaa 450 1:59

Finnair palkkaa 100 uutta lentäjää ja 300 matkustamohenkilökunnan jäsentä.

Lisäksi yhtiö palkkaa noin 50 henkilöä asiakaspalveluunsa ja muihin toimintoihin. Rekrytoinnit ovat suurimmat yhtiön historiassa.

Kaikki rekrytoinnit toteutetaan kokonaisuudessaan Suomessa, yhtiöstä sanotaan.

Aiemmin tänä vuonna Finnair on rekrytoinut noin 70 lentäjää sekä 130 lentoemäntää ja stuerttia. Rekrytointien taustalla ovat uudet Airbus A350 -laajarunkokoneet, joita on tilattu yhteensä 19 kappaletta.

Rekrytoinnit sekä lentäjien että matkustamohenkilöstön osalta toteutetaan kokonaisuudessaan Suomessa, sanoo Finnairin henkilöstöjohtaja Eija Hakakari.

– Henkilöstötarve kasvaa uusien koneiden myötä. Samanaikaisesti meiltä eläköityy henkilöstöä, ja täydentämään tätä tarvitsemme rekrytointeja.

Yhtiö varautuu rekrytoinneilla ensi vuonna alkavaan kaukoliikenteen kasvuun. Erityisesti tähtäimessä ovat Aasian-markkinat, ja liikenteen määrä Aasiaan on määrä tuplata vuoteen 2020 mennessä vuoden 2010 tasosta.

Finnair arvioi kapasiteetin kasvun tarkoittavan kokonaisuudessaan noin tuhatta uutta työpaikkaa vuosikymmenen loppuun mennessä.

Aasian-reiteillä yksi kolmasosa lentoemännistä ja stuerteista koostuu paikallisesta työvoimasta.

– Jos laajennamme reittivalikoimaa Aasiaan, olemme yhteisesti sopineet että rekrytoimme sekä Suomessa että kyseisessä kohdemaassa sovitussa suhteessa eli kolmasosa paikallisia ja kaksi kolmasosaa suomalaisia, Hakakari sanoo.

Lentäjiä yhtiö ei suunnittele rekrytoivansa muualta kuin Suomesta tulevaisuudessakaan, Hakakari sanoo.  

 

Lue myös:

    Uusimmat