Finavian johtaja HS:lle: Johdannaissoppa uhkasi maksaa 240 miljoonaa

Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että valtionyhtiön johdannaissotku olisi saattanut maksaa jopa 240 miljoonaa. Johdannaisista koitui lopulta 34 miljoonan tappiot.

Savolaisen mukaan yhtiö oli erehtynyt vuosina 2009-2011 ostamaan useilta pankeilta vaarallisia johdannaisia, jotka tuottivat aluksi voittoa mutta muuttuivat myöhemmin äärimmäisen riskialttiiksi. Savolainen aloitti Finavian toimitusjohtajana 2012.

Savolaisen mukaan 34 miljoonan tappiot tulivat, kun yhtiö hankkiutui eroon riskijohdannaisista huomattuaan vaaran.

Finavia on kannellut pankkien toiminnasta Finanssivalvonnalle. Savolainen epäilee pankkien etsineen riskijohdannaisille ostajia, jotka eivät ole ymmärtäneet vaaraa.

Finavian johdannaisvyyhteä tutkivat myös poliisi ja Valtiontalouden tarkastusvirasto.

Lue myös:

    Uusimmat