"Fiksu tuottaa vähemmän jätettä"

Yli kolmea miljoonaa ihmistä herätellään parin seuraavan viikon aikana muuttamaan elintapojaan kestävämpään suuntaan. Ei enää rihkamaa tai heräteostoksia, pois turhat pakkaukset ja käyttökelpoinen tavara korjaamalla uusiokäyttöön.

Näin vaativat 19 alueellista jätelaitosta ympäri Suomen kampanjassaan Fiksu tuottaa vähemmän jätettä. YTV:n jätehuoltojohtaja Juha Kailan mukaan kampanjalla usutetaan ihmisiä säästäväisyyteen ja laadukkaiden tuotteiden ostamiseen. Tai mikä parasta: ostamaan palveluita tuotteiden sijaan.

- Me näemme ne konkreettiset jätevuoret, jotka kulutuksestamme seuraavat. Näemme myös kulutuksen haitat ja sen miten se kuormittaa ympäristöä, Kaila perusteli jätehuollon näkökulmasta.

Hän totesikin sarkastisesti, että ainoa mahdollisuus olla tuottamatta jätteiden aiheuttamia haittoja on olla synnyttämättä jätettä. Ja se ei onnistu täysin koskaan.

- Ihminen jättää aina jäljen, kuvasi isä Mitro kampanjan avauksessa.

- Mehän ikään kuin kannamme jätettä mukanamme.

Kampanja näkyy ja kuuluu ensi maanantaista alkaen televisiossa ja sen lisäksi radiossa, kaduilla ja liikennevälineissä.

Kampanjalla on myös nettisivut, www.fiksu.net, jotka jäävät elämään kampanjaviikkojenkin jälkeen. Lisäpontta aiheelle antaa suojelija tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Huonekaluliikkeessä

ALV alemmaksi

Yrittäjän näkökulmasta uudelleen käyttämistä hankaloittaa se, että vanhan korjaaminen tulee kuluttajalle usein uuden ostamista kalliimmaksi. Tätä valitteli myös helsinkiläinen yrittäjä ja maalariartesaani Suvi Höglund. Hän kunnostaa vanhoja huonekaluja Helsingin Malmilla.

- Olisi hienoa, jos alvia saisi laskettua. Mekin pääsisimme tuntipalkoille, hän toivoi.

Nyt työn teettäjä maksaa arvonlisäveroa 22 prosenttia, ja se on usein liikaa asiakkaan lompakolle. Hinta-arvion kuullessaan asiakas yleensä kauhistuu ja tulee toisiin ajatuksiin "liiankin usein".

- Tunnearvo on se, mikä saa ihmiset korjauttamaan, Höglund sanoo.

Hän vinkkaa, että huonekalua ostaessa kannattaisi pohtia sitäkin, voiko sitä korjata ja miten helposti.

-Täysipuinen on helppo, viilu vähän vaikeampi ja muovi hajoaa kun hajoaa, hän tiivisti.

(MTV3-STT-ANNE RAHJOLA)

Lue myös:

    Uusimmat