FIA puuttui Mercedeksen välienselvittelyyn: tallia käskettiin päästämään Hamilton Russellin ohi

Mercedes-kuskien Lewis Hamiltonin ja George Russellin vaihtelu viidennen ja kuudennen sijan välillä sunnuntai-illan Miamin F1-kisassa johtui osittain kilpailunjohdon vaatimuksesta, kertoo tallipäällikkö Toto Wolff.

Kaksikko pääsi livahtamaan ilmaiseksi Alfa Romeon Valtteri Bottaksen ohi vain seitsemän kierrosta ennen ruutulippua, kun suomalainen sortui ajovirheeseen.

Pari kierrosta myöhemmin taktiikkansa ansiosta 15. sijalta nousun tehnyt Russell lähti ohittamaan tallikaveriaan huomattavasti tuoreemmilla renkailla. Russell kuitenkin paineli samalla ulos radalta, ja ohituksen jälkeen hän päästi Hamiltonin takaisin edelleen.

Tallipäällikkö Toto Wolff kiisti, että kyseessä olisi ollut tallin sisäinen päätös nostaa Hamilton takaisin viidennelle sijalle.

– Mitään keskustelua ei käyty FIA:n kanssa ja niin sen pitää minusta mennäkin. FIA vain ilmoitti meille, että heidän täytyy vaihtaa paikkoja, Wolff kommentoi RaceFans-sivustolle.

Russellille siis ilmoitettiin FIA:n kilpailunjohdolta, että sääntöjenvastaisen ohituksen jälkeen Hamilton on päästettävä edelle. Samalla hänelle kerrottiin, että mitä nopeammin paikat vaihdetaan, sitä paremmat mahdollisuudet uuteen ohitusyritykseen saadaan.

Lopulta Russell ohitti Hamiltonin uudelleen samalla kierroksella, jolla hän oli päästänyt tämän edelleen.

Lue myös:

    Uusimmat