Romain Grosjean koki 67G:n voimat karmivassa kolarissa, jonka hän ajoi marraskuun lopulla Bahrainissa. Kansainvälinen autoliitto FIA sai valmiiksi onnettomuustutkintansa perjantaina.
FIA:n neuvosto havaitsi yli 20 turvallisuusosa-aluetta, joita voidaan parantaa kolarin seurauksena. Näihin kuuluvat autoihin, ratoihin, kuljettajien turvallisuuteen ja ensihoitoon liittyvät ratkaisut.
Tuolloinen Haas-kuljettaja Grosjean ajautui vauhdilla päin ratakaidetta Bahrainin GP:n ensimmäisellä kierroksella. Kolarissa Grosjeanin auto päätyi kaiteen läpi niin, että se syttyi räjähdysmäisesti tuleen.
Kuin ihmeen kaupalla Grosjean onnistui nousemaan autosta ylös tulimeren keskellä.
FIA:n mukaan kolarista aiheutui aiemmin väitetyn 53G:n sijaan 67G:n voimat. Sen sijaan itse törmäyshetkellä Grosjeanin nopeus oli 220 km/h sijaan 191,5 km/h.
Raportin mukaan iskun voima rikkoi ratakaiteen keskimmäisen kiskon, minkä lisäksi ylemmät ja alemmat kiskot kokivat ”merkittävän muodonmuutoksen”.
Seurannut tulipalo oli peräisin valuneesta polttoaineesta, joka johtui polttoaineluukun irtoamisesta ja siitä, että polttoaineen syöttöliitäntä repeytyi tankista törmäyksen yhteydessä.
Grosjeanin pelastuksena toimivat sekä F1-auton että kuljettajien turvallisuuslaitteet, jotka ”hallitsivat” kuljettajaan kohdistuneita voimia.