Ferrarin F1-tallin venäläinen testikuljettaja Robert Shwartzman ottaa käyttöönsä Israelin autourheiluliiton lisenssin, joka mahdollistaa hänelle toimimisen Kansainvälisen autoliiton FIA:n alaisissa tapahtumissa. Shwartzman on Ferrarin mukaan myös luopunut venäläisistä yhteistyökumppaneistaan.
FIA sulki helmikuun lopussa venäläiset ja valkovenäläiset kuljettajat ulos toiminnastaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin aloitettua sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaan. Tämä johti muun muassa Haas-kuski Nikita Mazepinin lähtöön F1-sarjasta.
Kuskeilla annettiin kuitenkin mahdollisuus kilpailla muulla kuin Venäjän lipun alaisella lisenssille. Edelliset kaksi kautta Formula 2 -sarjassa kisannut Ferrarin suojatti Robert Shwartzman on tarttunut tähän, kertoo tallipäällikkö Mattia Binotto.
– Robert syntyi Israelissa, ja hänellä on Israelin passi. Lisenssi ei siis ole Venäjältä, Binotto kommentoi RaceFans-sivustolle.
Pietarissa kasvanut Shwartzman on Binotton mukaan myös luopunut siteistään venäläisiin tukijoihinsa.
– Tällä hetkellä hän on siis meidän testikuskimme ja pysyy siinä tehtävässä. Jos meillä on jossain kohtaa tulevaisuudessa mahdollisuus antaa hänen ajaa, niin varmaankin annamme hänen ajaa, Binotto totesi.
Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisuuden omaavien kuskien on myös sitouduttava FIA:n sodanvastaiseen vetoomukseen saadakseen luvan ajaa liiton alaisuudessa. Esimerkiksi Mazepin ja aiemmin F1-sarjassa kisannut Daniil Kvjat ovat kieltäytyneet harkitsemasta muuta ratkaisua kuin Venäjän lipun alla ajamista.
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
08:11
Suomen menestyslajissa kävi kato – lajiekspertti totisena: "Toivon mukaan ei jää tavaksi"
-
08:00
Tästä syystä Pepe Willberg ei aio jäädä koskaan eläkkeelle
-
07:46
Jesse Puljujärvi hirviömäisessä iskussa: "Olemme sanattomia"
-
07:46
Iskuja ja taisteluita eri puolilla Libanonia – MTV seuraa
-
07:40
Hamasin sotilashallinnon jäsen perheineen kuoli Israelin iskussa pakolaisleirille – Hizbollah ottanut yhteen israelilaisjoukkojen kanssa
-
07:40
Vintti tai kellari järjestykseen vartissa? Ammattijärjestäjä kertoo, miten se onnistuu
-
07:36
Kaikkonen MTV:lle: Keskusta välikysymykseen vientivetoisesta palkkamallista – "Naisvaltaiset alat vaarassa joutua ikuiseen palkkakuoppaan"
-
07:30
Tommi Hallman, 24, löi kaiken likoon ja lähti Yhdysvaltoihin – entinen ura päättyi karmeaan tälliin: "Luulin, että tie menee suoraan"
-
07:17
Jesse Joroselle karu virhe: Katso voiton ratkaissut osuma
-
07:12
Pula miehistä riivaa Ukrainan puolustustaistelua Donetskissa
-
07:01
Pippa Laukka toteutti pitkäaikaisen haaveensa: "Toivottavasti muutun mökkihöperöksi"
-
06:55
Junaliikenne on palautunut jälleen normaaliksi perjantain myöhästymisten jälkeen
-
06:51
CNN: YK kieltäytyi Israelin pyynnöstä siirtää rauhanturvaajia Libanonin rajalta – mukana suomalaisia rauhanturvaajia
-
06:49
Suomalaisnuorten huumeiden käytössä iso muutos: "Kuolemien estämiseksi ei tehdä juuri mitään"
-
06:45
Red Bull -pomo liehitteli George Russellia, raivo repesi – nyt tuli totaalikäänne
-
06:35
Kaikki vatsarasva ei ole yhtä epäterveellistä – tällä keinolla parannat kehon rasvan laatua
-
06:16
Perämoottorivarkaat paljastavat, miten varastetun tavaran kauppaa käydään: "Koskaan ei saa heti rahaa"
-
05:48
Itämeri hohkaa yhä jopa yli 15-asteisena: Ennustaa erikoista tai hurjaa talvea Suomeen
-
Lataa lisää