Ferrari-pomolta paljastus villistä F1-ideasta: kalenteri saattaa kokea melkoisen mylläyksen

Maaliskuun puolivälissä koronaviruksen vuoksi lähtötelineisiin juuttunut formula ykkösten MM-sarja saattaa venyä ensi vuoden tammikuulle. Ajatusta väläytteli Sky Sports Italian haastattelussa Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto.

F1:n MM-sarjan piti alkaa Melbournessa Australian gp:llä, mutta ennen kuin kisaviikonloppu ehti päästä vauhtiin, tapahtuma peruuntui koronaviruksen leviämisen vuoksi. Australian gp:n ohella F1-kalenterista on kokonaan siivottu perinteinen Monacon gp.

Kun lisäksi kuusi muuta MM-kilpailua on siirretty, F1-kausi alkaisi näillä näkymin vasta kesäkuun puolivälissä Kanadan Montrealissa.

Ferrarin Binotton mukaan kaikki MM-sarjan kymmenen F1-tallia käyvät vuoropuhelua keskenään ja toimivat yhteistyössä formula ykkösiä hallinnoivan yhtiön ja Kansainvälisen autoliiton FIAn kanssa.

–  Tarkastelemme erilaisia vaihtoehtoja. Kisoja voidaan sijoittaa kalenteriin lähemmäs toisiaan. Tammikuussa voitaisiin ehkä ajaa kolme kilpailua, Binotto sanoi.

Hän myös tiivistäisi kisaviikonloppuja tarvittaessa kahden päivän mittaisiksi.

Formula ykkösten MM-sarjan piti alkuperäisen aikataulun mukaan päättyä Abu Dhabissa 29. marraskuuta.

Kisakalenteri myllerryksessä

Binotton mukaan aikaa ei ole hukattavaksi. Mitä pidemmälle MM-sarjan alku viivästyy, sitä suuremmiksi tallien tappiot kasvavat.

F1:tä hallinnoivan Formula One Groupin toimitusjohtaja Chase Carey arveli viime viikolla BBC:lle, että alun perin 22 kilpailun MM-sarjasta voitaisiin ajaa 15–18 kilpailua.

Binotto kertoi, että F1-tallit ovat valmiita antamaan Formula One Groupille ja FIAlle vapaat kädet suunnitella kauden MM-ohjelma uusiksi, kunhan se tehdään mahdollisimman pian.

Formula ykkösten siirretyistä kuudesta MM-kilpailusta uutta paikkaa kisakalenteriin odottavat Bahrainin, Vietnamin, Kiinan, Hollannin, Espanjan ja Azerbaidzhanin gp:t.

Suomalaiskuljettajista kauden MM-sarjassa ajavat Mercedeksen Valtteri Bottas ja Alfa Romeon Kimi Räikkönen.

Lue myös:

    Uusimmat