Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa pääurakoitsijana toimivalta yhtiöltä paljastui kesällä lähes kolmen miljoonan euron edestä maksamattomia veroja Suomeen.
Hanhikiven voimalan pääurakoitsijana toimii venäläinen rakennusyhtiö Concern Titan-2. Sen suomalainen sivuliike on saanut kesäkuun lopussa maksuhäiriömerkinnän 2,85 miljoonan euron tilittämättömistä veromaksuista. Verovelkarekisterin mukaan yhtiö ei ole myöskään toimittanut ajallaan vaadittuja veroilmoituksia.
STT ei saanut asiaan kommentteja yhtiöltä, mutta Fennovoiman projektijohtaja Jouni Takakarhu vahvistaa verosaatavien olemassaolon. Hänen mukaansa asia kävi ilmi Titan-2:n vuosittaisessa verotarkastuksessa kesällä.
– He ovat maksaneet kaikki saatavansa verottajalle syyskuussa tarkastuksessa sovitun aikataulun mukaisesti. Tällä hetkellä tietojemme mukaan heillä ei ole verottajalle mitään rästissä, Takakarhu sanoo.
Verosaatavien maksusta uutisoi aiemmin Maaseudun Tulevaisuus.
Fennovoima pitää yhtiötä toimintakykyisenä
Pääurakoitsijalla on ollut myös pienempiä vaikeuksia maksujensa suorittamisessa.
Maksuhäiriömerkinnöistä selviää, että yhtiöllä on maksamattomasta laskusta seurannut trattamerkintä tämän vuoden syyskuulta ja toinen viime vuoden marraskuulta. Summat ovat yhteensä runsaat 1 600 euroa.
Yhtiön muista maksuongelmista on Takakarhun mukaan kahdenlaista tietoa. Yhtäältä hänen mukaansa joitain maksuihin liittyviä ongelmia on ollut. Ongelmia oli varsinkin hankkeen alkuvuosina.