Facebook tallensi salasanoja selväkielisinä – tietojen paljastumisesta ei näyttöä
Facebook on jälleen joutunut pienoisen kohun keskelle tallennettuaan salasanoja selväkielisinä, kertoo Krebs on Security. Yhtiön itsensä mukaan väärinkäytöstä ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi näyttöä.
Satojen miljoonien käyttäjien Facebook-salasanat olivat vuosien ajan tallennettuna tekstipohjaisina ja haettavina tietoina. Facebookin työntekijät saattoivat etsiä salasanoja käyttäjän nimen tai sähköpostiosoitteen perusteella, ja osa salasanoista on ollut näin tallennettuina jo vuodesta 2012. Vähintään 200 miljoonan, jopa 600 miljoonan käyttäjän salasanat olivat yli 20 000 Facebook-käyttäjän tarkasteltavissa.
Facebook on tiedotteessaan myöntänyt tilanteen, mutta vahvistanut, ettei yksikään sen työntekijä ole väärinkäyttänyt tilannetta. Facebook kuitenkin tunnusti, että kaikkia käyttäjien salasanoja ei ole tallennettu turvallisessa muodossa.
Facebook on samalla kertonut tarkemmin, miten se suojelee käyttäjiään. Muidenkin palveluiden tavoin se esimerkiksi ilmoittaa käyttäjälle, mikäli havaitsee epäilyttävää kirjautumistoimintaa.
Uusimmat
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
20:11
Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa
-
20:09
Risto E. J. Penttilä Blinkenin vierailusta: "Suomen kansainvälinen asema on nyt vahvempi kuin pitkään, pitkään aikaan"
-
20:01
Tämä mahdollisti Esapekka Lapin komean nousun kärkeen – riskitaktiikan taustalla yksi iso onnistuminen: "Ei ole Grönholm siellä"
-
20:00
Kaksi junaa törmännyt toisiinsa Intiassa: Ainakin 50 kuollut
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo tyrmistyy kommentista: "Olet tehnyt sen jo ihan itse"
-
19:41
Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut
-
19:15
Vieläkö muistat Haminan mursun? Eläin sijoitetaan Luonnontieteellisen museon paraatipaikalle – tältä se näyttää nyt
-
19:05
Esko Eerikäinen onnitteli äitiään syntymäpäivänä vanhojen kuvamuistojen kera: "Meidän suhde on erityinen, välillä kummallinen"
-
19:01
Uskomaton suoritus: Daryl yhdisti kaksi monelle supervaikeaa taitoa ja teki 13 sekunnin ennätyksen
-
18:59
SM-liigan finalistijoukkue kiskaisi loistosaaliin – järisyttävää jälkeä Suomessa takonut tähtipelaaja tekee paluun
-
18:54
Blinken lähetti Helsingistä tiukat terveiset Putinille – MTV seuraa sotaa
-
18:49
Esapekka Lappi nousi rallin kärkeen! Kalle Rovanperältä tuima veto kovassa kelissä – näin perjantai Sardiniassa eteni
-
Lataa lisää