Facebook aikoo lopettaa poliittisesti painottuneiden ryhmien suosittelun käyttäjilleen
Sosiaalisen median yhtiö Facebook aikoo lopettaa poliittisesti painottuneiden ryhmien suosittelun käyttäjilleen, toimitusjohtaja Mark Zuckerberg sanoi keskiviikkona tulosjulkistuksen yhteydessä.
Zuckerbergin mukaan linjaus on pitkäkestoinen ja sitä tullaan soveltamaan maailmanlaajuisesti.
Lisäksi Facebook aikoo vähentää poliittista sisältöä käyttäjille näkyvässä uutisvirrassa. Toimenpiteiden toivotaan rauhoittavan keskustelua erimielisyyttä aiheuttavista aiheista, yhtiö sanoi. Facebookia on toistuvasti syytetty esimerkiksi loukkaavan ja harhaanjohtavan sisällön sallimisesta.
Facebookin liikevoitto kasvoi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Yhtiö kertoi viimeisen neljänneksen liikevoitokseen 11,2 miljardia dollaria eli noin 9,3 miljardia euroa. Kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna oli 53 prosenttia.
Loka–joulukuun liikevaihto oli 28 miljardia dollaria. Kasvua vuoden takaiseen verrattuna tuli 33 prosenttia. Suurin osa yhtiön liikevaihdosta syntyy mainoksista.
Yhtiön mukaan koronaviruspandemia on saanut ihmiset käyttämään sen palveluja aiempaa enemmän sekä työssä että vapaa-ajalla. Facebookin mukaan vähintään yhtä sen palvelua käytti joulukuussa 3,3 miljardia ihmistä, kun mukaan lasketaan myös Instagram, Whatsapp ja Messenger. Facebookissa käyttäjiä oli 2,8 miljardia.
Facebook kuitenkin varoitti kasvunsa mahdollisesta hidastumisesta kuluvana vuonna. Syynä ovat esimerkiksi erilaiset sääntelyn lisäämiseen liittyvät vaateet. Facebookin osake oli tulosjulkistuksen jälkeen noin 3,5 prosentin laskussa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää