F1-pomo kiistää jyrkästi väitteet Daniel Ricciardosta – "Ei ole kyse mistään idioottimaisesta rahasummasta"
Renault räväytti viime kesänä ison liikkeen F1-siirtomarkkinoilla, kun se hankki pitkään Red Bullilla ajaneen Daniel Ricciardon itselleen. Renaultin tallipäällikkö Cyril Abiteboul kiistää jyrkästi väitteet, joiden mukaan ranskalaistallin auton kehitysrahoja olisi jouduttu työntämään Ricciardon suuntaan.
F1-sarjassa Renault pyrkii tekemään nousua viime kauden neljänneltä paikalta ylöspäin. Erinäköisissä pohdinnoissa on väläytelty sitä, että Renaultin olisi pitänyt houkutella Ricciardo rahalla talliin.
Renaultin tallipäällikön Abitedoulin mukaan kyse ei ollut kuitenkaan tästä. Abitedoulin mukaan Ricciardo ei ole tallille niin kallis kuljettaja, että Renault joutuisi karsimaan kuluja auton kehityspuolelta.
– Danielin kanssa tehty sopimus oli äärimmäisen järkevä, eikä lähelläkään sitä, mitä se voisi olla muualla F1:ssä, Abitedoul sanoi Motosportille.
– On toki selvää, että hänelle pitää maksaa siitä, missä hänen taidot ovat ja mitä hän voi tuoda tallille. Kyse ei ole kuitenkaan mistään idioottimaisesta rahasummasta.
– Kaikki on tapahtunut hyvin järkevästi, eikä niin, että tallin on pitänyt miettiä kehityspuolen panostuksia, Renault-pomo vakuuttelee.
Abitedoulin mukaan ranskalaistalli pystyy tavoittelemaan markkinoilta isoja nimiä, minkä lisäksi se pystyy jatkamaan täydellä vauhdilla kehitysohjelmaansa.
– Renault on mukana huomattavalla taloudellisella sitoumuksella. Kyse ei ole siitä, että onko Renaultilla varaa. Yhtiön liikevaihto on 40 kertaa isompi kuin Red Bullin, Abitedoul väittää.
Todellisuudessa ero ei ole aivan näin iso, sillä vuonna 2017 Renaultin liikevaihto oli 58,77 miljardia euroa, kun taas energiajuomayhtiö Red Bullin vastaava oli 7,391 miljardia dollaria eli 6,5 miljardia euroa.
– Kyse on enemmänkin arvosta. Onko järkevää sijoittaa isoja rahoja Danielin kaltaiseen kuljettajaan, ottaen huomioon, että millainen auto meillä on tällä hetkellä? Uskomme, että on.
– Tästä on keskusteltu jonkin verran. Olisiko parempi sijoittaa autoon vai kuljettajiin. Mielestäni olemme saavuttaneet pisteen, joissa voimme sijoittaa kohtuullisesti molempiin, Abiteboul totesi.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää