F1-lähtöjärjestys: Valtteri Bottas on samassa tilanteessa, jossa Kimi Räikkönen joutui kohtuuttomien syytösten kohteeksi – Mercedes menettää jättiyllätyksen mahdollistaneen etunsa

Meksikon GP:n aika-ajojen uskottiin olevan Red Bullin heiniä, mutta kaikkien yllätykseksi se olikin lauantaina Mercedes, joka valtasi Valtteri Bottaksen johdolla eturivin lähtöruudut itselleen. Red Bullin oli tyytyminen toiseen lähtöriviin.

Asetelmat F1-kauden viidenneksi viimeiseen kisaan lähdettäessä ovat sanalla sanoen herkulliset. Mestaruudesta taistelevat Lewis Hamilton ja Max Verstappen ovat järjestysluvultaan peräkkäisissä lähtöruuduissa (2 ja 3), ja pitkän kiihdytyksen päässä odottavaan tiukahkoon ykkösmutkaan jarrutetaan kovasti. Ja heti sen jälkeen seuraavat vastakkaisiin suuntiin kääntyvät mutkat kaksi ja kolme.

Näistä lähtökohdista se, että jotain dramaattista tapahtuu heti kisan alkuhetkillä, on hyvinkin mahdollista.

Imuavulla on lähtökiihdytyksessä suuri merkitys, ja siksi Verstappen sanoikin aika-ajojen jälkeen, että hänen kolmosruutunsa on jopa parempi lähtöpaikka kuin Hamiltonin kakkosruutu.

Aika-ajoissa upean kierroksen ajaneen Bottaksen kannalta sopii toivoa, ettei hänelle käy sunnuntaina niin kuin Kimi Räikköselle kolme vuotta sitten Italiassa. Lähtöasetelmissa on nimittäin pelottavan paljon yhtäläisyyksiä.

Räikkönen oli syyskuussa 2018 saanut juuri kuulla lähtevänsä kauden päätteeksi Ferrarilta, ja hän lähti sieltä Alfa Romeolle, samaan paikkaan, mihin Bottas on nyt lähdössä Mercedekseltä.

Räikkönen oli paalulla niin kuin on Bottaskin.

Räikkösen rinnalla kakkosruudussa oli maailmanmestaruudesta taisteleva tallikaveri niin kuin on Bottaksellakin.

Räikkösen takana kolmosruudussa oli tallikaverin kanssa tiukimmin maailmanmestaruudesta taisteleva kuljettaja niin kuin on Bottaksellakin.

Lähtövalojen sammuttua Räikkönen lähti ajamaan kilpaa kaikkia muita kuljettajia, myös tallikaveriaan Sebastian Vetteliä vastaan. Kun Vettel sitten neljännessä mutkassa kolaroi kolmosruudusta startanneen Hamiltonin kanssa, alkoi hämmästely siitä, miksei maailmanmestaruudesta taistelevaa Vetteliä ajatettu heti startissa Räikkösen ohi.

Räikkösen väitettiin katkeroituneen siitä, ettei ura Ferrarilla jatku, ja asettaneen oman etunsa tallin edun edelle. Näiden kohtuuttomien syytösten edessä ei auttanut edes silloisen Ferrari-pomon Maurizio Arrivabenen ärähdykset ja muistutukset siitä, etteivät tallimääräykset ole startissa yksinkertaisesti mahdollista.

Yksi strategia ylitse muiden

Video: Aika-ajojen ratkaisuhetket – Red Bull oli aseeton Mercedestä vastaan

Mercedeksen yllätys aika-ajoissa perustui kahteen asiaan.

Lämpötila Meksikossa oli huomattavasti korkeampi kuin kolmansissa harjoituksissa, jossa Red Bullit tyrmäsivät Mercedekset totaalisesti. Sääennusteiden mukaan sunnuntain kilpailu ajetaan aika-ajojen kaltaisissa olosuhteissa.

Mutta.

Pehmeää rengasta, jolla Mercedes oli Red Bullia parempi, kilpailussa tuskin käytetään – pois lukien Yuki Tsunoda, joka selvitti pehmeimmällä seoksella tiensä viimeiseen osioon auttaakseen tallikaveri Pierre Gaslya. Tsunoda putosi lähtöruuturangaistuksen myötä 17. ruutuun, mutta sääntöjen mukaan hänen on silti startattava pehmeällä renkaalla.

Kovemmilla seoksilla tehdyissä pitkissä kisavedoissa Red Bull oli perjantain toisissa harjoituksissa hieman Mercedestä vahvempi, mutta ero ei ollut mitenkään merkittävä. Toisaalta tallit ajoivat vetonsa toisistaan poikkeavilla rengasstrategioilla, joten liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä perjantaista ei voi eikä kannata tehdä.

Pirellin mukaan järkevin vaihtoehto kilpailun läpiviemiseksi on yhden pysähdyksen taktiikka. Varikkokäynti Meksikossa maksaa noin 25 sekuntia, ja lisäksi ohittaminen on melko vaikeaa.

Optimaalinen rengasstrategia on keskikova–kova, jonka ansiosta varikkoikkuna on melko suuri.

Räikkönen pisteille?

Video: Kimi Räikkönen joutui tuomariston pakeille tästä tilanteesta, mutta selvisi nuhteilla

Aika-ajovauhdin kanssa jo pitkään tuskaillut Räikkönen täydensi lauantain upean suomalaispäivän ajamalla kauden parhaan aika-ajonsa. Tuloksena oli 12. sija, joka muuttuu muiden rangaistusten myötä kymmenenneksi lähtöruuduksi.

Kun muistetaan, että Räikkönen on ollut tällä kaudella huomattavasti parempi kilpailuissa kuin aika-ajoissa, hänellä on tänään mahtavat saumat lihottaa pistepussiaan.

Meksikon GP:n lähtöjärjestys

1. Valtteri Bottas, Mercedes (medium-rengas)

2. Lewis Hamilton, Mercedes (medium)

3. Max Verstappen, Red Bull (medium)

4. Sergio Pérez, Red Bull (medium)

5. Pierre Gasly, AlphaTauri (medium)

6. Carlos Sainz, Ferrari (medium)

7. Daniel Ricciardo, McLaren (medium)

8. Charles Leclerc, Ferrari (medium)

9. Sebastian Vettel, Aston Martin

10. Kimi Räikkönen, Alfa Romeo

11. Antonio Giovinazzi, Alfa Romeo

12. Fernando Alonso, Alpine

13. Nicholas Latifi, Williams

14. Mick Schumacher, Haas

15. Nikita Mazepin, Haas

16. George Russell, Williams

17. Yuki Tsunoda, AlphaTauri (soft)

18. Lando Norris, McLaren (medium)

19. Esteban Ocon, Alpine

20. Lance Stroll, Aston Martin

Lue myös:

    Uusimmat