F1-kuski loi hulvattoman meemin kisasuorituksestaan – syynä olikin nainen

"Kaiken takana on nainen", lauloivat Matti ja Teppo klassikkobiisissään. Niin oli nainen myös McLaren-kuski Lando Norrisin tekosten taustalla Kanadan F1-kisassa, jos hänen luomaansa meemiä on uskominen.

Norrisin kilpailu päättyi jo ennen kymmenettä kierrosta sen jälkeen, kun britin auto hyytyi radalle.

Norris juoksi nopeasti pois radalta. Hän julkaisi sittemmin sosiaalisessa mediassa kuvan tästä hetkestä ja sanoitti sitä tekstillä.

Norrisin meemissä naispuolinen henkilö pyytää häntä luokseen.

– En voi, olen ajamassa, kuuluu vastaus.

– Mutta olen yksin kotona, nainen heittää.

Ja lopuksi seuraa kuva, jossa Norris on juoksemassa pois F1-autostaan.

Vakavammin Norris kommentoi keskeytystään haastattelussa, joka on julkaistu muun muassa McLarenin verkkosivuilla.

– Minulla oli ongelma auton perän ylikuumenemisen kanssa. Se johti keskeytykseeni, Norris kertoi.

– Tämä on ärsyttävää, koska minulla oli ollut siihen saakka hauska kisa. Taistelin Maxin (Verstappen) kanssa avauskierroksilla (siinä kohtaa kahdeksannesta sijasta). Oli hyvät mahdollisuudet saada joitain pisteitä, minkä myötä tämä on erityisen turhauttavaa. Tällaista kuitenkin tapahtuu, joten on aika katsoa eteenpäin Paul Ricardiin, Norris viittasi seuraavaan Ranskan GP:hen.

Lue myös:

    Uusimmat