Alustavan F1-kalenterin mukaan marraskuussa ajettavaksi tarkoitettu Brasilian GP kisataan yleisön edessä, vakuuttaa kisajärjestäjä Tamas Rohonyi talouslehti Forbesin haastattelussa. Samaan aikaan maan koronaviruskuolemien määrä jatkaa hurjissa lukemissa.
F1-sarja julkaisi tiistaina kalenterin kahdeksalle Euroopan kisalle, jotka pyritään ajamaan ilman yleisöä syyskuun alkuun mennessä. Tämän jälkeen sirkuksen on määrä jatkaa kaukokisoihin Aasiaan sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.
Brasilian GP on alkuperäisessä kalenterissa merkitty marraskuulle, ja kisaorganisaatio etenee järjestelyissään luottaen täysin siihen, että tuolloin tapahtuma voidaan järjestää normaalisti.
– Brasilian GP:n järjestelyt ovat aikataulussa, ja me olemme varmoja, että kuuluisa Interlagosin rata isännöi jälleen yhtä kiehtovaa kisaa. Tapahtuma viedään läpi voimassa olevan sopimuksen mukaisesti ilman ongelmia, Rohonyi vakuuttaa Forbesille.
Rohonyi odottaa, että syksyn kisajärjestäjät saavat pian aloittaa lipunmyynnin tapahtumiinsa. Myös Sao Paulon pormestari Bruno Covas on näyttänyt F1-kisalle vihreää valoa todettuaan, että koronarajoitusten asteittainen purkaminen voidaan aloittaa ja F1-kisa on tässä asialistan kärjessä.
Paineet kisan järjestämiselle yleisön edessä ovat kovat. Interlagos on ollut F1-sarjan kaupalliset oikeudet omistavan Liberty Median suurennuslasin alla talouslukujensa puolesta, ja monena vuonna sen toteutuminen on varmistunut vasta viimeisten kisojen joukossa. Viime vuonna viikonloppuun osallistui yli 158 000 katsojaa, joten lipputulojen menetys olisi iso isku organisaatiolle.