Ex-Salkkarit -tähti poseeraa kuvassa festareiden jälkeen – tuleva kesä näyttää raikkaamalta: "Maksa kiittää"

Salattujen elämien tuore kasvo Janne Saarinen paljastaa unelmaroolinsa 3:34
Janne Saarinen näytteli ennen Salatuissa Elämissä.

Janne Saarinen julkaisi hupaisan kuvaparin sosiaalisessa mediassa.

Salkkareista tutun Janne Saarisen tuleva kesä näyttää tyystin erilaiselle, mitä pari vuotta sitten. Hän julkaisi Instagram-tililleen hupaisan kuvaparin, jossa demonstroidaan sitä, miltä hän näytti Ruisrock-festivaalien jälkeen kaksi vuotta sitten ja miltä hän tulee näyttämään tänä vuonna.

Ensimmäisessä kuvaparissa mies poseeraa silmät kirkkaina ja raikkaan näköisenä. Kuvan päälle on kirjoitettu Ruisrock 2020. 

Vuonna 2018, Ruisrockin jälkeen otetussa kuvassa poseeraa hieman väsyneempi versio Saarisesta. 

– Maksa kiittää, Saarinen toteaa kirjoittaa.

(Voit selata kuvaa sen oikealta.)

Suomalainen festarikesä koki ison kolauksen, kun hallitus linjasi koronatilanteen myötä, että yli 500 henkilön yleisötapahtumat on peruttava ainakin heinäkuun loppuun saakka. Peruuntuminen on ollut monelle sokki, sillä kesä on festivaalien kulta-aikaa

Hupaisa kuvapäivitys huvittaa Saarisen seuraajia. 

– Päivän naurut, eräs seuraajista kirjoittaa.

– Pää on pienentynyt, joten aika rankka reissu. Tai sit nestehukka, toinen seuraajista kirjoittaa.

Eräs hänen Instagram-seuraajistaan on tehnyt puolestaan terävän huomion. 

– Mitä vuonna 2019 tapahtui, seuraaja utelee.

– Ei julkiseen näyttöön, Saarinen kirjoittaa.

24-vuotias Saarinen näytteli Salatuissa elämissä Anton Heleniusta 2015–2017. Saarinen aloitti tammikuussa Suomipopin päiväohjelman uutena tähtenä.

Hän on näytellyt myös Marco Bjurströmin ohjaamassa Grease-musikaalissa keväällä 2016 sekä Helsingin Kaupunginteatterissa Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen -musikaalissa loppuvuodesta 2017. Vuonna 2018 hän tähditti Blondi tuli taloon -näytelmää yhdessä Irina Vartian kanssa. 

Salatut elämät arkisin kello 19.30 MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat