Michaela Söderholm vieraili Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä.
Vuoden 2017 Miss Suomi Michaela Söderholm saapui katsomaan toista Tanssii Tähtien Kanssa -sarjan livelähetystä sunnuntaina 13. syyskuuta. Hän kertoi MTV Uutisten haastattelussa, että hänen suosikeikseen on noussut ensimmäisen liven jälkeen jo monta paria.
– Aika korkealla on kundeja, keitä kannatan. Tietenkin Sami Sykkö, ollaan tehty yhdessä Say Yes To The Dress Suomi -ohjelmaa, sitten Jare on aika korkealla ja myöskin mielenkiintoista nähdä, miten Nikke pärjää, veti tosi hyvin viime kerralla, hän kuvailee.
Söderholmin syksy on lähtenyt kiireisesti käyntiin. Hän aloitti kesän kynnyksellä päivätyössä projektikoordinaattorina tuotantoyhtiössä.
– Tuotantoyhtiö tekee lastenelokuvia, ohjelmia eli dubbausta pitkälti. Olen projektikoordinaattorina, eli olen vastuussa projektien vetämisestä, aikatauluttamisesta, castingeistä. Kaikesta siitä, mikä liittyy siihen, että saadaan alusta loppun asti tuotettuja näitä ihania ohjelmia ja leffoja, Söderholm summaa.
LUE MYÖS: Michaela Söderholm löysi uuden rakkaan – esittelee tuoreen onnensa kukoistusta romanttisella tavalla: "Sitten sinä tulit kuvioihin"
Ex-missi paljasti myös heinäkuussa löytäneensä rinnalleen uuden kullan. Söderholmin ja jääkiekkoilija Michael Keräsen suhde kukoistaa.

