Walkersin katuväkivallan ehkäisyhankkeen nuorisotyöntekijä Mehdi Lakhal toteaa lakonisesti: "rehtori ei tykännyt mun naamasta enkä siksi päässyt lukioon".
Lahkalin mukaan erilaisuutta ei Suomessa hyväksytä vieläkään. Lahkalin mukaan perussuomalaisten kannatus on selvä viesti asiasta.
– Nyt maahanmuuttajanuoret ovat täysin suomalaisia, ja heillä on suomalaiset passit. Mutta heitä kohdellaan yhä kuin he eivät olisi suomalaisia.
– On surullista, kuinka raakoja kommentteja täällä kuulee, ja kuinka ihmiset vihaavat toisiaan. Itse olen hyväksynyt, että olen mitä olen eikä se ole minun syyni missä olen syntynyt.
Ulkopuolisuus koski syvältä
Lakhal kertoo tulleensa Suomeen Algeriasta kaksikymmentä vuotta sitten 17-vuotiaana.
– Muutin Jakomäkeen perheeni kanssa ja aloitin opiskelut peruskoulussa. Iltaisin opiskelin vielä suomea Pitäjänmäellä.
Muuttaessaan Suomeen häneltä jäi lukio kesken Algeriassa.
– Tavoitteena oli suorittaa lukio täällä loppuun, siksi opiskelin iltaisinkin suomea. Toinen äidinkieleni oli ranska ja pyrin sitten Munkkivuoreen suomalais-ranskalaiseen lukioon. Sinne ovet eivät auenneet.
– Virallinen syy oli, että olin vuoden liian vanha. Opinto-ohjaaja kertoi myöhemmin, että rehtori ei tykännyt mun naamasta.
– Rupesin pohtimaan, että olenko väärässä maassa? Olenko väärän värinen? Olin nuori ja herkkä. Se sattui todella. Mutta nyt olen hyväksynyt kohtaloni.
Lahkal meni Itäkeskuksen lukioon, mutta suomen kieli ei ollut kehittynyt parissa vuodessa riittävästi eikä hän pärjännyt. Lukio jäi kesken.
Rupesin viettämään aikaa Steissillä
Lakhal muistaa vieläkin turhautumisensa, kun hänelle oli niin toitettu, että Suomi on tasa-arvoinen maa.
– Näin kuinka pelkkä ulkonäköni ärsytti. Ne ihmisten katseet ja tyhmät vitsit.
Steissin jengi
Helsingissä 90-luvulla pyörinyt nuorisojengi nimettiin Steissin jengiksi. Jengin jäsenistä suurin osa oli maahanmuuttajia.
– Meitä kokoontui eri puolilta pääkaupunkiseutua iso joukko nuoria asemalla. Steissillä (Helsingin rautatieasemalla) suurin osa oli ulkomaalaisia nuoria 90-luvulla. Meitä yhdisti ulkopuolisuuden tunne ja me aloimme viettää aikaa yhdessä.
– Ongelmia tuli, kun känniset alkoivat aukoa päätään meille. Puolustimme itseämme. Emme saaneet tehdä mitään. Olimme aina väärässä paikassa. Osalla ei ollut rahaa ja he ryöstivät. Steissille tuli myös ulkopuolisia, jotka tekivät rikoksia.
– En itse miellä meitä vieläkään jengiksi vaan porukaksi.
Lahkal ei halua puhua tarkemmin Steissin ajasta.
Ainut, ketä kiinnostimme, oli Walkers
Walkers
Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:ssä kehitettyä ennaltaehkäisevää nuorisotyötä, joka perustuu vapaaehtoisten aikuisten panokseen ja läsnäoloon.
Steissin porukka hajosi pikkuhiljaa, kun ihmiset löysivät omia polkujaan.
– Walkersilaiset olivat kiinnostuneita meistä. He olivat ensimmäiset selvinpäin olevat suomalaiset, joita kiinnostimme. Saimme jutella heidän kanssaan ja he kutsuivat meitä kahvilaansa.
– Se muutti elämäni suunnan. Nyt olen kouluttautunut nuoriso-ohjaajaksi ja teen töitä katuväkivallan ehkäisyhankkeessa.
– Teen työtä tuntityöläisenä. Se kertoo myös siitä, että Suomessa ei vieläkään ole panostettu tarpeeksi katutyöhön. Olen nähnyt sen, kun olen tehnyt töitä kadulla parikymmentä vuotta eri projekteissa.
– Maahanmuuttaja nuoria pitäisi huomioida enemmän. Itse en tunne näitä katujengiläisiä, mutta jos olisin kokoaikainen vakituinen niin ehtisin tehdä enemmän nuorten auttamiseksi. Meitä on tässä hankkeessa vain kaksi emmekä ehdi tarpeeksi.
Lahkalin mukaan on kurjaa, kuinka maahanmuuttajat niin helposti leimataan rikollisiksi. Senkin hän haluaisi muuttaa. Jos voisi.