Euromaiden valtiovarainministereistä koostuva euroryhmä valitsee tänään itselleen uuden puheenjohtajan. Ehdolla ovat Espanjan valtiovarainministeri Nadia Calvino, Luxemburgin Pierre Gramegna sekä Irlannin Paschal Donohoe. Heistä Calvinoa pidetään ennakkosuosikkina.
Jos Calvino valitaan puheenjohtajaksi, hän olisi ensimmäinen nainen euroryhmän johdossa.Valintaan vaaditaan 10 ääntä 19:stä, eli yksinkertainen enemmistö.
Videokokouksessa toimitettava äänestys on suljettu, joten valtiovarainministerit eivät näe, kuka on äänestänyt ketäkin. Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella enemmistöä, järjestetään toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen välillä.
Ennen nousuaan valtiovarainministeriksi Calvino toimi pitkään korkeissa tehtävissä EU-komissiossa. Calvino on saanut tuenilmauksen esimerkiksi Saksasta.
Luxemburgin Gramegna pyrkii euroryhmän johtoon jo 2,5 vuotta sitten, mutta hävisi silloin kisan Portugalin Mario Centenolle. Diplomaattitaustaisella Gramegnalla on pitkä kokemus euroryhmästä, sillä hän on toiminut Luxemburgin valtiovarainministerinä vuodesta 2013 lähtien.
Irlannin Donohoe on puolestaan korostanut haluaan toimia sillanrakentajana pohjoisen ja etelän välillä. Donohoelle tukea on osoittanut esimerkiksi keskustaoikeistolainen Euroopan kansanpuolue EPP, joka on eurooppalainen puolueryhmittymä.
Lue myös: Vuosien vääntö ohi: Rekkaliikenteen yhteiset EU-pelisäännöt valmistuivat viimein
Puheenjohtaja sorvaa kompromisseja
Euroryhmä on epävirallinen ryhmä, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Se kokoontuu yleensä kerran kuukaudessa.
Puheenjohtaja valitaan 2,5 vuoden kaudelle. Puheenjohtajalla on merkittävä rooli kompromissien edistäjänä, kun pohjoiset ja eteläiset euromaat etsivät yhteisymmärrystä.