Euroopan parlamentti hyväksyi kiistellyn vapaakauppasopimuksen

Euroopan parlamentti on odotetusti hyväksynyt Kanadan ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen Cetan. Päätös syntyi äänin 408-254. Tyhjää äänesti 33 meppiä. 

Ceta on herättänyt paljon tunteita ja vastustusta. Muun muassa ympäristöjärjestö Greenpeacen mielenosoittajat ovat osoittaneet tänäänkin näyttävästi mieltään parlamenttitalon edessä Ranskan Strasbourgissa. 

Parlamentin hyväksyntä tarkoittaa sitä, että sopimuksen soveltaminen voidaan aloittaa väliaikaisesti kevään aikana. 

Ceta-sopimusta on pidetty tärkeänä osoituksena siitä, että Euroopan unioni on kykenevä solmimaan laajoja kauppasopimuksia, vaikka Yhdysvaltojen kanssa neuvoteltu TTIP onkin kariutunut ainakin väliaikaisesti. 

Vuodesta 2009 neuvoteltu CETA-kauppasopimus poistaa tullit lähes kaikilta tavaroilta ja palveluilta. Sopimus ei koske muutamia maataloustuotteita kuten maitotuotteita, siipikarjaa ja munia. Kansalaisjärjestöt ovat olleet huolissaan siitä, että laajoilla sopimuksilla annetaan valtaa monikansallisille yrityksille ja kansallinen päätöksenteko heikentyy. Yhteisellä julistuksella Kanada ja EU ovat painottaneet, että valtioilla säilyy kansallinen säätelyoikeus. 

Päätöksenteko sopimuksesta on ollut monivaiheista. Jännittäviä hetkiä nähtiin muun muassa viime syksynä, kun piskuinen Belgian aluehallinto Vallonia näytti kaatavan sopimuksen. Ceta-sopimus on määritelty sekasopimukseksi, mikä tarkoittaa sitä, että kansallisten ja alueellisten parlamenttien on ratifioitava se.

Lue myös:

    Uusimmat