Euroopan mestari ei usko, että häntä valitaan Vuoden urheilijaksi

Topi Raitanen tunnustautuu myös penkkiurheilijaksi – kertoo tulevista tavoitteistaan 2:01
Topi Raitanen tunnustautui MTV Urheilun haastattelussa myös penkkiurheilijaksi – mitä tavoitteita hänellä on jatkoon?

Estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen etenee aikataulussa kohti Budapestissä järjestettäviä yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuja.

– Elämään ja urheiluun kuuluvat ylä- ja alamäet. On ollut hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Olen saanut alle hyviä harjoitusjaksoja ja lähden huomenna (perjantaina) Etelä-Afrikkaan leirille neljäksi viikoksi, Raitanen kertasi torstaina kauteen valmistautumistaan.

Hän oli juuri saapunut Helsingin jäähallissa järjestettävään Urheilugaalaan, jossa julkistetaan Urheilutoimittajain liiton äänestämä Vuoden urheilija. Raitanen on yksi ehdokkaista, mutta hän suhtautuu mahdollisuuksiinsa maltillisesti.

– Kun Keskisalon Jukka voitti EM-kultaa (2006), silloin hänet valittiin Vuoden urheilijaksi, Raitanen muistutti edellisen suomalaisen estejuoksumestarin meriitistä.

– Omalla kohdallani en sellaiseen usko. Löytyy paljon kovia suorituksia. Onneksi ei itse tarvitse arvottaa suorituksia. Oli hieno vuosi, nautitaan siitä, suomalaisten kokonaismenestykseen tyytyväinen Raitanen jutteli.

Mukava kohtaaminen koripalloilijoiden kanssa

Kolme olympiamitalia Pekingissä hiihtänyt Iivo Niskanen on monien kaavailuissa ykkössuosikki. Häntä haastavat Raitasen ja seiväshypyn Euroopan mestarin Wilma Murron lisäksi esimerkiksi koripalloilija Lauri Markkanen ja ralliautoilun maailmanmestari Kalle Rovanperä.

Raitanen nosti Urheilugaalan yhtenä hyvänä puolena esiin sen, että siellä pääsee tutustumaan muiden lajien urheilijoihin.

– Shawn Huffin ja Petteri Koposen kanssa tulin sisään sattumalta samaan aikaan. Se oli mukava kohtaaminen, Raitanen mainitsi koripallomaajoukkueen pitkäaikaiset tähtipelaajat.

– Onhan täällä paljon yleisurheiluporukkaakin. Ja tiedän, että Iivo tulee illalla paikalle, Raitanen nosti esiin.

Olympialaiset siintävät tavoitteena

Münchenissä järjestetyissä EM-kilpailuissa Raitanen saavutti kultamitalin hallitulla taktiikkajuoksulla. Viime kausi oli kuitenkin vuoristoratamainen, kun esimerkiksi MM-kilpailut Eugenessa menivät plörinäksi.

– Kauteen kuului pettymyksiä, kuten elämään ylipäätäänkin kuuluu, juoksija muistutti.

Elokuussa järjestettävissä MM-kilpailuissa kilpailu on EM-kilpailuja kovempaa, joten Raitanen alleviivasi mitalimahdollisuuksien olevan realistisimmat EM-kilpailuissa. Sellaiset järjestetään seuraavan kerran vuonna 2024 Roomassa. Samana vuonna kisataan olympiamitaleista Pariisissa.

– 2020 nostin itseni sellaiselle tasolle, että voin taistella mitaleista. Silloin EM-kilpailut peruttiin, mikä harmitti. Nyt pystyin onnistumaan EM-kilpailuissa. Toivottavasti se ei jää viimeiseksi arvokilpailumitaliksi, hän painotti.

Mitä Raitanen sanoi aiempaa ylevimmistä tavoitteistaan MTV Urheilulle? Katso haastattelu ylälaidan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat