Mainos

Euroministerit hyväksynevät Kreikan lainaohjelman

Euroalueen valtiovarainministerit käsittelevät jälleen Kreikan toista tukipakettia kokouksessaan Brysselissä.

Ministereiden odotetaan hyväksyvän etenemisen varsinaiseen 100 miljardin euron lainaohjelmaan. Ensimmäinen erä maksetaan Kreikalle ennen tämän kuun 20. päivää, jolloin maalla erääntyy iso velkapotti.

Viime viikon lopulla varmistui, että tukipaketin keskeinen edellytys, eli Kreikan velkojen leikkuu, onnistuu laajassa mitassa, sillä valtaosa sijoittajista on siinä mukana. Ministerit saavat myös tarkistettuja tietoja Kreikan tekemistä säästöpäätöksistä, joiden vieminen mahdollisimman pitkälti lainsäädäntöön asti on euromaiden ehto tuelle.

Ministerit keskustelevat todennäköisesti myös euroalueen kriisirahastojen vahvistamisesta, mutta päätöstä asiasta on tuskin vielä tulossa. Muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on vaatinut euromaita vahvistamaan omia puskureitaan uusien rahoitushäiriöiden varalle ehtona sille, että IMF itse vahvistaa osuuttaan kriisin hoidossa.

Saksa on vastustanut vahvistamista, ja Suomikin on ollut sille toistaiseksi nihkeä.

(MTV3 - STT)

Katso Helena Petäistön raportti Brysselistä:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.