Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 24-vuotiaan miehen ja saman ikäisen naisen kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen luottokorttipetoksesta, jota yritettiin peitellä keksityn italialaisen liikemiehen kanssa tehdyllä yrityskaupalla.
Tapausta käsiteltiin lyhyesti keskiviikon Rikospaikassa.
Rikokset tapahtuivat vuodenvaihteen 2015-2016 tienoilla. Mies ja nainen ostivat muutamalla tonnilla marraskuussa 2015 toimimattoman yrityksen, jonka toimiala oli metallikauppa, metallien välitys ja talonrakennus.
Yritykselle haettiin heti Eurocard-maksukortti, joka myönnettiin joulukuussa. Ehtojen mukaan korttia sai käyttää vain yrityksen kulujen maksamiseen.
Vuodenvaihteen alla kortin käyttö alkoi. Sillä ostettiin muun muassa elektroniikkaa, vaatteita, kosmetiikkaa ja ilotulitteita. Lisäksi korttia höylättiin bensa-asemalla, tavaratalossa, ravintoloissa ja R-kioskilla. Kolmen päivän lasku oli vajaa 3 000 euroa.
Tammikuussa toiminta jatkui. Kahdentoistatuhannen eurolla maksettiin ostoja ravintoloissa, kahviloissa, yökerhoissa, ruokakaupoissa, Alkossa, vaatekaupoissa ja elektroniikkaliikkeessä. Lisäksi kortilla maksettiin hotelliyöpymisiä ja käytiin parturissa. Kortilla ostettiin myös lennot Indonesiaan.
Indonesiassa ostosten yhteissumma oli vajaa kymmenentuhatta euroa. Se koostui käteisnostoista, ravintolalaskuista, vaateostoista ja hotelliöistä.
Kaikkiaan maksamatta jääneet korttilaskut olivat yhteensä yli 24000 euroa.
Selityksenä yrityskauppa
24-vuotias mies kertoi oikeudessa, että Indonesian matkaa lukuun ottamatta ostot oli tehty yritykselle, joka sitten oli myyty.
