Mainos

Eurajoella romumetallin seasta löytyi mahdollinen säteilylähde, mitatut tasot matalia

Satakunnan Eurajoella löytyi perjantaina romumetallin seasta kuljetuspakkaus, jonka sisällä saattaa olla mahdollinen säteilyn lähde, kertoo Säteilyturvakeskuksen (Stuk) johtaja Jussi Heinonen. Pelastuslaitoksen varmistusmittauksen mukaan säteilytasot ovat matalia eikä henkilöstölle tai ympäristölle aiheudu vaaraa.

Romun alkuperää ei Heinosen mukaan vielä tiedetä, mutta se on ilmeisesti kuljetettu Eurajoelle Helsingin suunnalta.

Stuk on Heinosen mukaan saanut valokuvia kuljetuspakkauksesta, joka ei ole aivan samanlainen, millaisia Stukissa tyypillisesti nähdään.

– Tiedetään, että siellä (kuljetuspakkauksessa) voi olla säteilylähde sisällä, mutta siitä ei saa tarkemmin selville, mistä on kyse, Heinonen sanoo.

Pakkauksen merkinnöistä ei selviä esimerkiksi, millaisesta säteilylähteestä mahdollisesti on kyse ja kuinka aktiivinen se on. Valokuvissa pakkauksen kyljissä ei näy minkäänkielisiä tekstejä.

– Siinä olivat normaalit merkinnät, joita edellytetään säteilylähteen kuljetuspakkaukselta eli vaarallisen kuljetuksen merkki ja säteilylähdemerkit, Heinonen sanoo.

Romumetalliyritys ilmoitti asiasta Stukiin perjantaina iltapäivällä, kun mahdollinen säteilylähde oli havaittu yrityksen säteilymittausportilla.

Mahdollinen säteilylähde on viikonlopun ajan turvassa romumetalliyrityksen tiloissa. Stukin asiantuntijat matkustavat paikalle tutkimaan asiaa maanantaina.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.