Radioaktiivisen cesiumin alkuperä selvisi – Toimitusjohtaja säteilylähteestä: "Hirveän vanha"

Helsingissä viime viikolla havaitun cesium-vuodon syy on selvinnyt. Cesium-137-vuoto aiheutui rikkinäisestä säteilylähteestä Suomen nukliditekniikan tiloissa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Säteilyturvakeskuksen johtaja Eero Kettunen kertoo , että saastunut lähde on nyt eristettynä radioaktiivisista pienjätteistä huolehtivan Suomen Nukliditekniikan varastossa. Suomen Nukliditekniikka toimii samassa kiinteistössä STUKin kanssa Helsingin Roihupellossa.

– Paikansimme eilisiltana cesium-137-havaintojen alkuperäksi Nukliditekniikan tilat. Sen jälkeen pyysimme Nukliditekniikalta selvityksen ja jatkoimme edelleen omien mittauksiemme tekemistä. Yhteistyössä Nukliditekniikan kanssa saimme yksilöityä viallisen säteilylähteen, joka eristettiin välittömästi, STUKin säteilytoiminnan valvonta -osaston johtaja Eero Kettunen kertoo.

Kettusen mukaan kyseessä on teollisuudessa pinnankorkeusmittauksessa käytetty säteilylähde.

– Tällaiset lähteet ovat yleisiä, ja niitä on Suomessa tuhansia. Lähteet ovat suojuksessa, ja se estää normaalisti lähteen vioittumisen. Vielä tuntemattomasta syystä lähde on tässä tapauksessa kuitenkin vioittunut.

Vuotava lähde tuli Helsinkiin viikko sitten

Suomen Nukliditekniikan toimitusjohtaja Jarno Koikkalainen kertoo hakeneensa uuden säteilylähteitä sisältävän kuorman loppukäsittelyä varten viikko sitten keskiviikkona. Kaksi kuormassa ollutta säteilylähdettä jäi varastoon odottamaan purkamista.

– Purin kuorman keskiviikkoiltana omiin toimitiloihimme. Torstaina rupesin purkamaan säteilylähteitä. Kaksi cesium-137-säteilylähdettä jäi purkamatta, koska ne olivat niin tiukasti pitimistä kiinni suojuksissa, Koikkalainen selvittää.

Säteilyturvakeskus havaitsi poikkeuksellisen suuren määrän radioaktiivista cesium-137:ää Helsingin ilmassa maanantaina. Pitoisuudet olivat tallentuneet STUKin hiukkaskerääjään Helsingin Roihupellossa viime torstaina ja perjantaina.

Toissapäivänä STUK paikansi cesium-vuodon toissapäivänä STUKin Roihupellon kiinteistön autotalliin ja osaan kellaritiloja. Eilen STUK tiedotti, että cesium-vuoto ei ole peräisin sen omista tiloista. Mittauksia jatkettiin illalla Suomen nukliditekniikan tiloissa.

– Minua pyydettiin auttamaan selvitystyössä tänään. Selvityksissä paljastui, että yksi purkamatta jääneistä säteilylähteistä varastossa oli rikki ja aiheutti vuodon, Koikkalainen kertoo.

Nyt säteily on saatu loppumaan.

– Vuotava säteilylähde on nyt pakattu suojuksineen tiiviisti paksuun muoviin. Säteily ei pääse siitä läpi. Lähde viedään myöhemmin Olkiluotoon loppusijoitusta varten.

Lähde on vuodelta 1975

STUK pitää rekisteriä kaikista Suomessa olevista säteilylähteistä. Rekisterin perusteella tiedetään, että lähde on tullut Nukliditekniikan haltuun UPM-Kymmeneltä Kaipolasta. 

– Varmistamme Kaipolan tilojen puhtauden yhteistyössä UPM kanssa. Ensimmäisissä mittaustuloksissa ei ole ollut mitään poikkeavaa, Eero Kettunen kertoo.

Jarno Koikkalaisen mukaan lähde on peräisin vuodelta 1975.

– Se on hirveän vanha. Nyt on tosi vaikea, jopa mahdoton selvittää, onko siinä ollut alun perinkin valmistusvirhe vai onko ajan saatossa kapselin kuori hajonnut ja alkanut vuotaa.

Koikkalainen kertoo, että vuoto tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

– Olen purkanut säteilylähteitä vuodesta 2002 alkaen ja tämä on ensimmäinen kerta, kun törmään vuotavaan säteilylähteeseen, Koikkalainen toteaa.

Koikkalainen ei ole huolissaan säteilyn mahdollisista vaaroista.

– Kävin itse mittauksessa säteilyturvakeskuksessa toissapäivänä, ja kaikki pitoisuudet olivat minussa normaalit. Ja muutenkin puhutaan onneksi niin pienistä säteilymääristä, etteivät ne ole mitenkään vaarallisia.

STUK lisää valvontaa

STUK aikoo kehittää tapauksen jälkeen käytöstä poistettujen säteilylähteiden valvontaa. Se aikoo myös ohjata toiminnanharjoittajia kehittämään lähteiden käsittelyn ja varastonnin menettelytapoja.

Nukliditekniikkaa STUK on pyytänyt tekemään suunnitelman saastuneiden tilojen puhdistamisesta ja vioittuneen lähteen jatkokäsittelystä. STUKin omien tilojen puhdistus jatkuu edelleen. Osa saastuneista tiloista on jo saatettu normaaliin käyttöön. 

Lue myös:

    Uusimmat