EU-tuomioistuimen Google-päätös vaikuttanee muihinkin hakupalveluihin

EU:n tuomioistuimen Google-päätöstä saatetaan soveltaa myös muihin hakupalveluihin.

Euroopan unionin tuomioistuin linjasi toukokuussa, että EU:n kansalaisilla on oikeus "tulla unohdetuiksi" Google-hauissa, kun tieto ei enää pidä paikkaansa tai se on muuttunut epäolennaiseksi. 

-Google on tietysti keskeinen toimija, mutta kyllä tätä päätöstä pitää muutenkin lukea kuin pelkästään Googlea vastaan, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio

EU:n tietosuojaviranomaiset pohtivat Google-päätöksen vaikutuksia tällä viikolla Brysselissä. Aarnion mukaan käytännön toimista on tarkoitus päättää syyskuussa pidettävään kokoukseen mennessä. 

Viranomaisten on otettava kantaa muun muassa siihen, millä tavalla he voivat tehdä asiassa yhteistyötä Googlen kanssa. Tuomioistuimen päätös on Aarnion mukaan poikinut kyselyitä kaikissa EU-maissa. 

-Ilolla panimme merkille, että Google on ottanut asiassa ainakin ensimmäisen askeleen, Aarnio sanoi ja viittasi yhtiön viime viikolla avaamaan lomakkeeseen, jolla voi pyytää tietojensa poistamista hakutuloksista. 

Pyynnöt arvioidaan tapauskohtaisesti 

Jos Google ei reagoi pyyntöön tai kieltäytyy siitä, pyynnön jättäjä voi kääntyä tietosuojaviranomaisten puoleen. 

Tiedonpoistopyyntöä koskevassa lomakkeessa Google ei vielä kerro, milloin se aikoo ottaa vaaditun menettelyn käyttöön. Googlella on oikeus arvioida tapauskohtaisesti, miten suhtautua pyyntöihin. Pyynnön jättäjältä vaaditaan kuvallinen henkilötodistus. 

Aarnion mukaan viranomaisten on pohdittava, mikä on kohtuullinen aika vastata pyyntöön. 

Google on arvostellut tuomioistuimen päätöstä ja pitänyt sitä pettymyksenä kaikille hakukoneille ja nettijulkaisijoille. Yhtiön mukaan päätös on vastoin ihmisten oikeutta löytää netistä tietoa. Google vakuuttaa kuitenkin tekevänsä asiassa yhteistyötä viranomaisten kanssa. 

Aarnio arvelee, että viranomaiset saattavat edetä asiassa Espanjan johdolla, sillä EU-tuomioistuimen päätös syntyi Espanjan kansalaisen ja Googlen välisestä kiistasta. 

Espanjalainen mies vaati Googlea poistamaan hakutuloksista asuntonsa huutokauppaamiseen liittyviä tietoja. Miehen mukaan Google-haulla löytyvä lehtijuttu aiheesta oli vanhentunut.  

Lue myös:

    Uusimmat