EU-parlamenttiryhmät esittelyssä: Tänne äänesi menee, kun äänestät eurovaaleissa
Muissa kuin presidentinvaaleissa äänestetään aina myös puoluetta, mutta EU-parlamentin vaaleissa ääni menee kotimaisen puolueen lisäksi samalla myös yhdelle parlamentin poliittisista ryhmistä. Viiden jälkeen -ohjelma selvitti, minne äänesi menee, kun äänestät EU-vaaleissa.
EU-parlamentissa eri puolueiden mepit kootaan poliittisten ryhmien alle. Näiden poliittisten ryhmien arvot ja näkemykset voivat kuitenkin erota huomattavasti kotimaisista puolueista.
Politiikan tutkija Emilia Palonen Helsingin yliopistosta sanoo, että suomalaiset miettivät EU-parlamentin ryhmiä melko vähän. Ryhmillä on kuitenkin iso merkitys.
– Siellä tehdään isoja päätöksiä. Neuvottelut parlamentissa tapahtuvat ensin oman ryhmän sisällä ja sitten vasta ryhmien välillä.
Isoilla ryhmillä on luonnollisestikin enemmän vaikutusvaltaa kuin pienillä. Pienissä ryhmissä yksittäinen meppi voi kuitenkin saada hyvinkin paljon valtaa neuvotteluissa.
– Esimerkiksi Heidi Hautala on ollut varapuheenjohtajana Vihreissä ja päässyt sitä kautta hyvin esille, Palonen sanoo.
Ketä äänestää? Löydä oma ehdokkaasi MTV Uutisten vaalikoneesta
Jäävätkö pienet maat isojen varjoon?
Jotkut ryhmistä ovat profiloituneet selkeästi eräiden isojen jäsenmaiden mukaan. Sosialistit ja demokraatit -puolue vaikuttaa saksalaiselta ja toisaalta Uudistuva Eurooppa ranskalaiselta.
Ryhmissä tuodaan kuitenkin esille myös pienempien maiden ongelmia ja näkökulmia, Palonen toteaa.
– Hyvä meppi on sellainen, joka pystyy tekemään yhteistyötä ja tuomaan asioihin suomalaista ja oman suomalaisen puolueensa näkökulmaa.
– Mutta myös toisinpäin: Euroopasta tuodaan näkökulmia Suomeen ja Suomen politiikkaan. Tätä prosessia ei ehkä nähdä niin kovin hyvin ja toivoisin, että tätä tehtäisiin enemmän läpinäkyväksi ja mepeillä olisi mahdollisuus tuoda Euroopasta eri maiden näkökulmia, Palonen sanoo.
Voivatko oikeistopopulistiset ryhmät yhdistyä?
Istuvassa parlamentissa on tällä hetkellä kaksi niin sanottua oikeistopopulistista ryhmää, Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä ECR sekä Identiteetti ja demokratia ID.
Ranskan kansallisen liittouman Marine Le Pen on ehdottanut jopa ryhmien yhdistämistä. Tutkijan mukaan se olisi kuitenkin hankalaa.
– Nationalististen, oman maan etua ajavien ryhmien yhdistäminen Euroopan Unionissa on hyvin vaikeaa, koska kansalliset intressit voivat olla ristiriidassa keskenään ja on hyvin vaikeaa tehdä yhteistyötä.
– En oikein usko, että näiden ryhmien yhdistäminen on pitkällä tähtäimellä mahdollista, koska siellä on hyvin vahvoja eroja: esimerkiksi suhtautumiset Ukrainaan sekä Venäjään, Palonen luettelee.
Euroopan kansanpuolue
Parlamentin suurin ryhmä on Euroopan kansanpuolue eli EPP. Suomalaisista puolueista siihen kuuluvat kokoomus ja kristillisdemokraatit.
Ryhmässä on mukana monia suomalaista kokoomusta konservatiivisempia ryhmiä. Siihen kuuluu myös maltillinen kokoomus Ruotsista.
Sosialistit ja demokraatit
Istuvan parlamentin toiseksi suurin ryhmä on Sosialistien ja demokraattien puolue.
Ryhmä on suomalaisia sosiaalidemokraatteja hajanaisempi. Mukana on kansalliskonservatiivisempia puolueita, mutta myös puolueita, jotka ovat meikäläisistä demareista enemmän vasemmalla.
Lue myös: Antti Lindtman esitti mielipiteensä turvapaikkamenettelyn siirtämisestä – Orpo väliin: "Noniin"
Uudistuva Eurooppa
Kolmanneksi suurimpana EU-parlamentissa on ainakin vielä Uudistuva Eurooppa eli Renew. Siihen kuuluvat Suomesta RKP:n ja keskustan mepit.
Erityisesti keskustan linjasta poiketen liberaalin Renew-ryhmän sisällä on suhtauduttu hyvin suopeasti muun muassa keskustan vastustamaan ennallistamisesitykseen.
Vihreät
Suomen vihreiden koti parlamentissa on Vihreät/Euroopan vapaa allianssi.
Ryhmä poikkeaa suomalaisista vihreistä lähinnä penseämmässä suhtautumisessaan ydinvoimaan.
Oikeistopopulistit
Euroopan konservatiivit ja reformistit ECR ja Identiteetti ja demokratia ID ovat parlamentin oikeistopopulistiset ryhmät.
Suomalaisista perussuomalaiset kuuluvat tällä hetkellä ECR-ryhmään, tekikin välillä pienen vierailun myös ID:hen. Nämä kaksi yhdessä voisivat olla merkittävä voima uudessa parlamentissa.
Suurena huolena vaalien alla on näiden ryhmien suhtautuminen Ukrainan tukemiseen
Vasemmisto
Vasemmisto-ryhmään Suomesta kuuluu vasemmistoliitto. Tämä ryhmä on Suomen vasemmistoa hajanaisempi ja ryhmään kuuluu myös eurooppalaisia kommunistisia puolueita.
Myöskään vasemmistoryhmä ei ole aina ollut täysin Ukraina-tuen takana.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää