EU-parlamentti äänestää Navalnyin pidätystä koskevasta päätöslauselmasta

0:37
Mihin Venäjä pyrkii Navalnyi-oikeudenkäynnillä?

Euroopan parlamentti äänestää tänään venäläistä oppositiopoliitikkoa Aleksei Navalnyia koskevasta päätöslauselmasta.

Päätöslauselma on parlamentin kannanotto Navalnyin pidätykseen Venäjällä. Europarlamentaarikot keskustelivat tapauksesta jo tiistaina, ja tuolloin Venäjän toiminta tuomittiin vahvasti.

Puheenvuoroissa vedottiin muun muassa sen puolesta, että EU laajentaisi Venäjän-vastaisia pakotteitaan Navalnyin pidätyksen vuoksi. EU:n yhteisistä pakotteista päättäminen kuuluu kuitenkin jäsenmaiden pöydälle. Viime vuonna Navalnyin myrkytyksen jälkeen EU langetti pakotteita kuudelle venäläiselle henkilölle ja yhdelle organisaatiolle. Nyt europarlamentaarikot vaativat, että EU laajentaisi pakotteita koskemaan myös Navalnyin kiinniotosta vastuussa olleita tahoja.

Osa mepeistä vaati EU:lta vielä jykevämpiä toimia Venäjää vastaan ja esimerkiksi ehdotti, että EU:n ja sen jäsenmaiden tulisi pidättäytyä Nord Stream 2 -kaasuputken viimeistelystä.

Navalnyi otettiin kiinni lentokentällä

Navalnyi palasi Venäjälle viime viikonloppuna ja hänet otettiin kiinni ehdollisen vankeustuomion ehtojen väitetystä rikkomisesta heti lentokentällä. Länsimaat ovat vaatineet Navalnyin vapauttamista.

Ennen paluutaan Navalnyi vietti muutaman kuukauden Saksassa, jossa hän toipui myrkytyksestä, jonka kohteeksi hän joutui elokuun lopussa Tomskissa Siperiassa.

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW on vahvistanut, että Navalnyista otetuista näytteistä löytyi jälkiä Novitshok-ryhmän hermomyrkystä. Novitshokin käyttö viittaa siihen, että myrkytyksen takana oli Venäjän valtiollinen toimija.

Navalnyi itse on syyttänyt myrkytyksestä Venäjän turvallisuuspalvelua FSB:tä, joka hänen mukaansa toimi presidentti Vladimir Putinin käskystä.

Venäjä on kiistänyt myrkyttämisen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja