Facebookin omistajayhtiö Meta on saanut 1,2 miljardin euron sakot siirrettyään EU-maiden käyttäjiensä tietoja Yhdysvaltoihin aiemman oikeuden päätöksen vastaisesti, Irlannin viranomaiset kertovat.
Miljardiluokan sakosta päätti EU:n puolesta toiminut Irlannin tietojensuojelukomissio.
Metan katsotaan rikkoneen EU-alueen käyttäjien tietoja suojaavia GDPR-sääntöjä. Meta sanoo valittavansa päätöksestä.
Politicon mukaan kyseessä on toistaiseksi suurin yksittäinen GDPR-rikkomuksesta määrätty sakko.
Miljardiluokan sakosta päätti EU:n puolesta toiminut Irlannin tietojensuojelukomissio. Metan Euroopan-päämaja sijaitsee Dublinissa.
Lue myös: Ilmatieteen laitos sai huomautuksen henkilötietojen siirroista Googlelle
Aiemmin verkkokauppayhtiö Amazonille määrättiin lähes 750 miljoonan euron sakko Luxemburgissa vuonna 2021.
Facebookin käytännöt käyttäjien tietojen käsittelyssä ovat tähän asti perustuneet lainsäädäntöön, jonka pohjalla oleva EU:n ja Yhdysvaltain välinen datansiirtosopimus kaatui EU:n tuomioistuimessa vuonna 2020. Syynä oli huoli siitä, että EU-käyttäjien tietoja päätyy Yhdysvaltain tiedusteluelimille.
