Facebook uhkaa lähteä Euroopasta ja jättää 410 miljoonaa käyttäjäänsä ilman palveluita – miljardisakot uhkaavat

2:18
"Haluatteko te jäädä historiaan nerona vai hirviön luojana?" Näin Zuckerberg vakuutteli vielä vuonna 2018 Facebookin noudattavan EU:n sääntöjä.

Irlannin tietosuojaviranomainen DPC on päättänyt kieltää Facebookia siirtämästä Yhdysvaltoihin eurooppalaisista käyttäjistä keräämäänsä dataa. Facebook sanoo vetäytyvänsä Euroopasta, jos irlantilaisviranomaisen päätös jää voimaan. Tällöin 410 miljoonaa käyttäjää jäisi ilman Facebook- ja  Instragram -palveluita.

EU valvoo kansalaistensa yksityisyyden suojaa tarkoin. Se on jatkuvasti tukkanuottasilla etenkin isojen yhtiöiden kanssa, jotka haluavat haalia käyttäjistä kaiken mahdollisen tiedon. Tämä tarkoittaa usein käyttäjien toimien mahdollisimman tarkkaa seuraamista.

Vice kertoo, että tällä kertaa Euroopan halu suojella yksityisyyttä sai Facebookin ärtymään. Somejätti uhkaa vetäytyä Euroopasta kokonaan, mikäli yhtiön harjoittamaan tiedonkeruuseen puututaan lisää.

Privacy Shieldin kaatuminen kiristää tilannetta

Tilanne on kiristynyt sen jälkeen, kun EU:n ja USA:n välinen tiedonsiirtosopimus Privacy Shield kaatui kesällä. Välirikko syntyi, kun EU ei voinut olla varma siitä kunnioittavatko USA:n hallitus ja sen tiedusteluviranomaiset EU:n kansalaisten yksityisyyttä, vai perkaavatko ne datajättien keräämää tietoa mielensä mukaan.

Privacy Shieldin kaatumisen jälkeen Irlannin tietosuojaviranomainen DPC on pistänyt tuumasta toimeen. DPC antoi syyskuun alussa Facebookille ukaasin, joka kieltää somejättiä siirtämästä Euroopassa keräämäänsä käyttäjädataa Yhdysvaltoihin. Sakko kiellon rikkomisesta voi olla jopa liki kolme miljardia dollaria.

Miljardien arvoinen liiketoiminta perustuu tietojen keräämiselle

Facebook on luonnollisesti pahoittanut päätöksestä mielensä, sillä sen satojen miljardien dollarien arvoisen liiketoiminnan ydin rakentuu kohdistetulle mainonnalle. Ilman käyttäjistä kerättyä dataa sen olisi keksittävä muita ratkaisuja.

Vice kertoo, että Facebookin mukaan sille ei jää vaihtoehtoja: mikäli DPC:n päätös jää voimaan, yhtiön on pakko vetäytyä Euroopasta ja lopettaa sekä Facebook- että Instagram-palvelujen tarjoaminen 410 miljoonalle eurooppalaiselle käyttäjälleen.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja