Mainos

EU-komissiolla outo väite suomalaisten muovikassien käytöstä

9:45

Suomella ei vielä ole virallista kantaa EU:n komission ehdotukseen, jonka mukaan jäsenmaiden pitäisi vähentää muovikassien käyttöä 80 prosentilla.

Kukin jäsenmaa saisi  itse päättää keinoista, mutta esimerkiksi verot, maksut ja täyskielto ovat mahdollisia.

Periaatteessa ympäristöministeriössä kuitenkin suhtaudutaan myönteisesti kertakäyttöisten muovikassien käytön vähentämiseen. Suomessa valtaosa kauppojen muovikasseista on jo maksullisia ja kasseja käytetään useampaan kertaan. Asiakkaat eivät tyrmää muovikassien käytön vähentämistä.

- Muovikassien vähentäminen on tosi perusteltua, mutta täyskiellosta en tiedä. Onnistuisiko se, ehkä, arvelee helsinkiläisen kaupan kassalta tavoitettu Jonna Ahlroth.

- Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Kätevyys häviää, mutta kyllä kangaskassi voittaa. Kun katsoo tuonne Kalifornian edustalle merelle, niin siellä on paljon muutakin kuin pelkät muovikassit. Käytän itse aina tätä kangaskassia, sanoo ostoksiaan pakkaava Seppo Ojala.

EU-komission tiedotteessa väitetään, että Suomessa käytettäisiin vain neljä muovikassia asukasta kohden vuodessa. Ympäristöministeriössä ei tiedetä, mistä luku on peräisin.

Komission taustamuistiossa lukee, että Suomessa käytetään lähes 80 uudelleenkäytettävää muovikassia vuodessa. Tämä luku vastaa paremmin todellisuutta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.